Uniper-retki käy kukkarollesi

Tämä kirjoitus on alun perin julkaistu Uudessa Suomessa. Voit lukea sen alkuperäisen version klikkaamalla tästä (avautuu uudessa ikkunassa).

Mitä kylvää, sitä niittää. Suomen ja Saksan Uniper-neuvotteluissa saatiin perjantaina 22.7. lopputulos. Eurooppa- ja omistajaohjausministeri Tytti Tuppurainen kuvaili lopputulosta “parhaaksi mahdolliseksi.”

Paras mahdollinen kenelle? Valtionyhtiö Fortumin osakkeen arvo on sukeltanut. Uniper ei saa tehdä kaasun hinnankorotuksia ja Saksan valtio saa merkittävän 30 prosentin omistusosuuden Uniperista pilkkahintaan. Lisäksi Saksan KfW-pankin lainat Uniperille maksetaan ensisijaisesti ennen Fortumin saatavia. Me otamme tässä miljarditappiot.

Tarinan opetuksen voisi sanoa olevan, että valtion ei pitäisi kilpailla yritysten kanssa markkinoilla. Poliittiset päättäjät eivät ole sijoitusasiantuntijoita, joka tekee heistä keskimäärin kehnoja sijoittamaan veronmaksajien varoja. Lisäksi päättäjillä on kannustimet turhaan riskinottoon, sillä kyse on yhteisistä verovaroista eikä omista varoista.

Uniper-osto oli jo päätöstä tehtäessä vuonna 2017 herättänyt keskustelua puolesta ja vastaan lukuisista syistä. Myös kaasuriippuvuus Venäjään oli tiedossa, mutta se sivuutettiin vedoten ajatukseen Venäjän ja EU:n keskinäisriippuvuudesta, joka estäisi konfliktin. Näin ei käynyt.

Valtion omistavaa roolia voidaan perustella silloin, kun siihen on selviä poliittisia tai strategisia syitä. Uskallan väittää, että Uniper ei koskaan edes etäisesti täyttänyt näitä kriteerejä.