Maahanmuuttopolitiikasta on keskusteltava ratkaisukeskeisesti

Tämä kirjoitus on alun perin julkaistu Uudessa Suomessa. Voit lukea sen alkuperäisen version klikkaamalla tästä (avautuu uudessa ikkunassa).

Kun puhutaan “Ruotsin tiestä” Suomen poliittisen keskustelun kontekstissa, tarkoitetaan Ruotsin epäonnistunutta maahanmuuttopolitiikkaa ja sen negatiivisia lieveilmiöitä. Erityiseksi ongelmakohdaksi nimetään Ruotsin jengiväkivalta. Vaikka puhe Ruotsin tiestä on osin poliittista retoriikkaa, perustuu se todelliseen kehityskulkuun, joka on myös Suomessa mahdollinen.

Ruotsissa valtaan nouseva porvarihallitus Ulf Kristerssonin johdolla on lähtenyt hyvin voimakkaisiin toimiin turvattomuutta, segregaatiota ja sosiaalisia ongelmia vastaan. Meidän osaltamme kriittiset virheet ovat vielä vältettävissä, jos lähdemme ratkaisukeskeisesti toimiin.Tilastokeskuksen tietojen mukaan vuonna 2021 Suomessa oli 469 633 ulkomaalaistaustaista ihmistä. Taas Ruotsissa ulkomaalaistaustaisten määrä oli 2 690 000 vuoden 2020 lopussa. Maahanmuuttajien määrä Suomessa on siis suhteellisesti merkittävästi pienempi. Suomessa on silti ollut havaittavissa samoja huolestuttavia merkkejä kuin Ruotsissa. Esimerkiksi pääkaupunkiseudulle on muodostunut uusia nuorisojengejä, joiden mukana Suomeen on tullut uusi rikollisuuden kulttuuri. 

Maahanmuuton ongelmat perustuvat paljolti kulttuuriseen segregaatioon – rinnakkaisyhteiskunnan muodostumiseen, jossa ei noudateta maan laillista esivaltaa. Tehokkain tapa estää segregaatiota on vähentämällä maahanmuutto tasolle jossa maahamuuttajat segregaation sijaan integroituvat laajempaan yhteiskuntaan. Instituutiomme eivät voi onnistua maahanmuuttajien integroinnissa, jos maahanmuuttajat muodostavat omat suljetut yhteisönsä. Segregaatiota voidaan estää esimerkiksi asuntopolitiikalla, koululaitoksella ja työllisyyspolitiikalla. 

Erityisesti suomalaisella peruskoululla on kriittinen rooli toimivassa integraatiossa. Kotimaisen kielen oppimisen lisäksi peruskoulusta tulee saada riittävät valmiudet, joilla menestyä yhteiskunnassa. Resursseja kouluihin tarvitaan lisää. Esimerkiksi pienet luokkakoot jättävät enemmän tilaa sille, että yksittäinen oppilas voidaan huomioida paremmin opetuksessa.

On syytä huomioida, kuinka Suomessa on paljon esimerkkejä myös onnistuneesta maahanmuutosta. Moni maahanmuuttaja työllistyy osaksi laajempaa yhteiskuntaa ja oppii paikallisen kielen täysin ongelmitta. Maahanmuuttajat Suomessa eivät ole yksi iso monoliitti. Maahanmuuttajien sisällä on laaja kirjo erilaisia yksilöitä ja ihmisryhmiä. Nämä erot on syytä huomioida päätöksenteossa.

Työperäinen maahanmuutto, erityisesti korkean osaamisen aloille, ei johda juuri koskaan sosiaalisiin ongelmiin. Työperäistä maahanmuuttoa Suomi tarvitsee. Jos Suomeen saapuu ulkomailta nettoveronmaksaja, on kyseessä valtava voitto meidän yhteiskunnallemme.

Humanitaarinen maahanmuutto on puolestaan tilastojen varjossa tuonut useammin negatiivisia lieveilmiöitä – erityisesti Lähi-idän maista saapuvien maahanmuuttajien osalta. Tämä on todettavissa esimerkiksi julkisista tilastoista siitä, kuinka tiettyjen kansallisuuksien maahanmuuttajaryhmät ovat räikeästi yliedustettuina rikoksissa Suomessa.

Näiden tosiasioiden toteaminen ei ole rasismia ja näistä ongelmista pitää keskustella ratkaisukeskeisesti. Valtaosa maahanmuuttajista, siinä missä muistakin ihmisryhmistä, on lainkuuliaisia ja hyviä ihmisiä. On kuitenkin myös maahanmuuttajien etu, että Suomeen otettaville annetaan todelliset edellytykset menestyä. Panostetaan maahanmuutossa laatuun eikä määrään.

Pakolais- ja turvapaikanhakupolitiikan osalta korostaisin hallittua ja tarkasti sääntöpohjaista menettelyä. Kiintiöpakolaisten vastaanottamiseen perustuva pakolaispolitiikka on moninkertaisesti järkevämpää, kuin rajalta turvapaikanhakijoiden vastaanottaminen. Tämä estää hallitsematonta maahanmuuttoa ja vähentää riskiä siitä, että Suomi voisi joutua hybridioperaation kohteeksi. Kiintiöpakolaisia ottaessa voidaan myös aidostii todeta pakolaisten saapuvan hädän olosuhteista.

Vaikka tämän toteaminen kuulostaa itsestäänselvältä, sääntöperusteinen maahanmuuttopolitiikka voi toimia vain silloin kun säännöistä todella pidetään kiinni. Jos turvapaikanhakija saa kielteisen turvapaikkapäätöksen, pitäisi tämä poistaa maasta välittömästi. Sääntöjen rikkominen asettaa maahanmuuttajat eriarvoiseen asemaan ja johtaa niihin negatiivisiin lieveilmiöihin, joita pitäisi välttää. Lisäksi yhden kielteisen päätöksen kuuluisi riittää. Turvapaikanhaku ei voi myöskään toimia logiikalla, jossa turvapaikanhakija tekee uusia hakemuksia niin pitkään, kunnes hän saa toivomansa vastauksen. Oven Suomeen ei kuulu aueta paukuttamalla.

Suomella on myös hyviä syitä edistää seurauksiltaan positiivista maahanmuuttoa. Maamme väestörakenne on erittäin hutera, sillä nuoria tulevaisuuden veronmaksajia ei ole riittävästi. Mikäli hyvinvointivaltio halutaan säilyttää, tarvitaan lisää kantokykyä. Kategorinen maahanmuuton kieltäminen ei ole järkevää. Nykyisen maahanmuuttopolitiikan tila on yhteiskunnallinen kysymys, johon on silti syytä tarttua. Ruotsin tilanne on varoittava esimerkki siitä mitä huolimattomasti toteutetun maahanmuuttopolitiikan seurauksena voi käydä. Ruotsin tien sijasta voimme valita viisaamman Suomen tien.