Suomen tuettava Ranskaa länsimaisen yhteiskunnan ja sananvapauden puolustamisessa

Tämä kirjoitus on alun perin julkaistu Uudessa Suomessa. Voit lukea sen alkuperäisen version klikkaamalla tästä (avautuu uudessa ikkunassa).

On kulunut yli viikko ranskalaisen historian ja maantiedon opettajan Samuel Patyn raa’asta murhasta radikalisoituneen islamistin Abdoullakh Anzorovin käsissä. Ranskassa kansa on päättänyt siirtyä kaduille poikkeusoloista riippumatta osoittaakseen mieltä tätä hirmutekoa vastaan. Kansakunta on surun ja vihan lietsomana ryhtynyt vaatimaan oikeutta kaikessa katkeruudessa. Teosta on keskusteltu hyökkäyksenä Ranskan tasavaltaa vastaan.

Haluaisinkin kysyä, missä Suomen hallituksen tuki ja osanotto on tässä Ranskan sisäisessä kriisitilanteessa? Meillä on edelleen verrattavasti vähän aikaa kotimaisesta tragediastamme Turun puukotuksien jälkeen, mutta vaikuttaisi siltä, että Marinin hallituksen linjaus tähän(kin) on epäselvä. Heikko uutisointi ja tilanne, jossa kaikki muu uutisointi on jäänyt koronan ja Vastaamon katastrofin jalkojen alle ei auta tilannetta.

Hallituksen jälleen epäonnistuneesta ulkopolitiikasta riippumatta, isompi ongelma, joka piilee Samuel Patyn törkeässä murhassa on, että teko tuskin jää viimeiseksi Euroopassa. Pieni kipinä heinäpaalun liepeillä on varoitusmerkki uhasta, jonka länsimainen yhteiskunta tulee kohtaamaan tulevaisuudessa, mikäli emme onnistu ratkaisemaan ongelmaa sen juurista lähtien. Patyn käsitteli oppitunnillaan, jonka pitämisen seurauksena hänet murhattiin, juurikin tätä länsimaiselle yhteiskunnalle äärimmäisen tärkeää aihetta: Sananvapautta.

Kun sananvapaus ja laaja-alainen yhteiskunnan liberalismi ja suvaitsevaisuus eivät ole itsestäänselvyyksiä kaikille, on länsimainen yhteiskunta törmäyskurssilla. Yhteiskunnat, joissa ei suvaita yksilöiden sananvapautta tai ei olla vaivauduttu suojaamaan sitä ovat matkalla kohti totalitarismia ja hirmuvaltaa.

Sananvapauden mukana tulee myös sanan vastuu, mutta on selvää että tervehenkinen kriitiikki uskontoja kohtaan kuuluu selvästi sananvapauden piiriin. Keskustelussa ei kuitenkaan ollut aihe, jonka sisällön voitaisiin tulkita edes etäisesti rikkovan lakia.

En käsitä, miksei Suomi ole vielä avoimesti siirtynyt tukemaan Ranskaa sen taistelussa terrorismia ja radikalismia vastaan. Jos radikaaleille islamisteilla annetaan mahdollisuus raakaan omankädenoikeuteen, olemme menettäneet jotain otollisen tärkeää – mahdollisuutemme saada sanoa mielipiteemme ilman pelkoa.

Erään historiamme tunnetun sananvapautta ajaneen älykön Voltairen lainaus ”Olen eri mieltä sanomasi kanssa, mutta olen valmis kuolemaan puolustaessani oikeuttasi ilmaista mielipiteesi.” tiivistää hengen, jonka mukaisella vakavuudella meidän kuuluisi ottaa sananvapaus. Miksei Marinin hallitus halua olla vilpittömän suoraselkäisesti sananvapauden puolella?