Länsimaiden moraalinen velvollisuus on puuttua Ukrainan sotaan

Tämä kirjoitus on alun perin julkaistu Uudessa Suomessa. Voit lukea sen alkuperäisen version klikkaamalla tästä (avautuu uudessa ikkunassa).

24. helmikuuta 2022 on käännekohta Euroopan ja koko länsimaisen yhteiskunnan maailmanjärjestyksessä. Euroopassa on oikea sota Venäjän laajentaessaan sotatoimiaan Ukrainassa siirtymällä täysimittaiseen hyökkäykseen Ukrainaa vastaan, sen enempää ihmisoikeuksista tai sotarikoksista piittaamatta. Putinin hallinto on tehnyt sen, mikä nähtiin lännessä mahdottomana.

Tapahtumaketjua voisi verrata erään toisen diktaattorin ja hirmuhallinnon toimiin noin 90 vuotta aikaisemmin. Adolf Hitlerin ja natsi-Saksan irredentistinen hanke Suur-Saksasta alkoi pienin askelin. Ensiaskel otettiin Reininmaan jälleenmilitarisoinnissa. Sittemmin geopoliittista asemaa ja Saksan suuruutta nostettiin Itävallan liittämisellä Saksaan, Sudeettialueiden vaatimisella Tšekkoslovakialta ja lopulta miehittämällä koko maa.

Tämä tapahtumaketju oli vain ja ainoastaan mahdollista, sillä ensimmäisen maailmansodan voittajamaat, Ranska, Iso-Britannia ja Yhdysvallat sallivat sen. Iso-Britannian pääministeri Neville Chamberlain tunnetusti piti puheensa “Rauha meidän elinajaksemme” 30. syyskuuta 1938, kun Münchenin sopimuksessa Euroopan merkittävät maat olivat sopineet Saksan eduksi myönnytyksistä natsihallinnolle. Tšekkoslovakialla ei edes itsellään ollut edustusta pidetyssä konferenssissa ja maa uhrattiin “suuremman edun vuoksi.”

Rauha ja suurempi yhteinen etu ei ollut kuitenkaan jäädäkseen pitkäksi aikaa, kun 1. syyskuuta 1939 toinen maailmansota yleisen käsityksen mukaan alkoi Saksan hyökkäyksellä Puolaan. Historialla on tapana toistaa itseään ja on syytä havaita samankaltaisuuksia siinä, kuinka Putinin hallinnon irredentistinen politiikka on edennyt 2000-luvulla verrattuna natsi-Saksaan. Putinin hallinto on vaiheittain kerännyt maalle pieniä voittoja muiden maiden kustannuksella, esimerkiksi Tšetšeniasta, Georgiasta ja aikaisemmin Ukrainalta valloittamalla Krimin niemimaan sekä irrottamalla kaksi separatistihallintoa Luhanskissa ja Donetskissa.

Hirmuhallitsija ei lopeta ennen kuin hänet pysäytetään. Länsi on passiivisesti toteuttanut myönnytyspolitiikkaa Venäjää kohtaan sallimalla nämä sotilaalliset toimet muita maita ja kansoja kohtaan. Samaan aikaan myös esimerkiksi Kiinassa toteutetaan modernia holokaustia Kiinan uiguurivähemmistöä kohtaan. Emme ole yhtään moraalisempia, tai parempia kuin edeltäjämme.

”Joka siis ymmärtää tehdä sitä, mikä on hyvää, mutta ei tee, hänelle se on synniksi.” Jaakob 4:17

Meidän aikaamme ja edeltäjiemme aikaa kuitenkin erottavat ydinaseet. Uhkana siitä, jos kaksi sotilaallista suurvaltaa päätyvät koskaan keskinäiseen sotaan, on ydinsota, joka koituisi koko ihmiskunnan turmioksi. Tästä riippumatta, on mielestäni länsimaiden moraalinen velvollisuus puuttua Venäjän sotaan Ukrainassa ja estää suuremman kärsimyksen tapahtuminen, vaikka uhkana olisikin konfliktin eskaloituminen. Jos emme nyt estä Putinin hirmuhallintoa, mikä estää muita hirmuhallitsijoita ottamasta Putinista mallia, tai mikä estää Putinia jatkamasta hänen irredentistä politiikkaansa?

On myös muita arvaamattomia hallintoja, joilla olisi taatusti intressinä laajentaa mahtiaan sotilaallisesti muiden maiden kustannuksella. Nostan esimerkiksi Iranin ja Pohjois-Korean. Suuntanamme on väistämättä sekasorto ja sota, jos emme kykene toimimaan.

Yhdysvaltalainen filosofi Francis Fukuyama totesi vuonna 1992 teoksessaan “Historian loppu ja viimeinen ihminen”, kuinka kapitalismi ja länsimaalainen liberaalidemokratia on voittanut ideologioiden välisen taistelun. Lienee selvää, että taistelu ei todellakaan ole ohi ja itse pelkään pahoin, että suurimmat haasteet länsimaisen demokraattisen ja ihmisoikeuksia kunnioittavan maailmajärjestyksen säilyttämiseksi ovat vasta edessä. Jos emme nyt pysty estämään ilmeistä vääryyttä, joka tapahtuu meidän edessämme, miten pystymme estämään vääryyden tulevaisuudessakaan? 

Naton pitäisi vaatia Venäjältä välitöntä perääntymistä Ukrainasta ja sotilaallisesti puuttua tarpeen tullen tilanteeseen, estäen Venäjän valloitusoperaation. Se on ainoa kestävä ratkaisu, jolla estämme länsimaiden moraalisen selkärangan murtumisen. Miten voimme esittää puolustavamme demokratiaa, vapautta ja ihmisoikeuksia, jos emme oikeasti tähän kykene? Kuinka voimme oikeasti olla rauhan ja järjestyksen puolella, jos sallimme sodat ja mittaamattoman kärsimyksen edessämme?

Saatesanoiksi vielä, Suomen pitäisi liittyä Natoon. Olemme osa länsimaista yhteisöä ja mikään ei tällä hetkellä estä meitä olemasta seuraava Ukraina.