Miksi vasemmisto ei voita vaaleja?

Tämä kirjoitus on alun perin julkaistu Uudessa Suomessa. Voit lukea sen alkuperäisen version klikkaamalla tästä (avautuu uudessa ikkunassa).

Viimeinen vuosi on ollut sekä perinteiselle että uudemmalle kansallismieliselle oikeistolle vaalivoittoja täynnä. Keskeisimpinä uutisina läntisten maiden vaaleista ovat olleet Alankomaissa kansallismielisen vapauspuolueen (Partij voor de Vrijheid) historiallinen vaalivoitto 37 parlamenttipaikalla ja Argentiinassa libertaarioikeistoa edustavan Javier Milein valinta presidentiksi. 

Suomessa ollaan nähty oikeiston nousu Kansallisen Kokoomuksen ja Perussuomalaisten yhteisellä 40,9% kannatuksella eduskuntavaaleissa 2023. Myös Kreikassa perinteinen oikeistopuolue Uusi Demokratia jatkoi voittokulkuaan selvällä vaalivoitolla. Espanjassa keskustaoikeistolaisesta Partido Popularista tuli parlamentin suurin puolue selvällä äänten enemmistöllä, vaikka maan sosialidemokraatit jäivätkin valtaan Katalonian separatistipuolueiden tuella. Italian veljet -puolue on jatkanut voittokulkuaan Italian paikallisvaaleissa vuoden 2022 murskavoiton jälkeen.

Voidaan yleistäen sanoa, että oikeisto on voittanut vuonna 2023 lähes kaikki vaalit länsimaissa. Ainoa selvä poikkeus tähän sääntöön on ollut Slovakian parlamenttivaalit, joissa vaalit voitti kansallismielinen vasemmistopuolue Smer. Smer ei kuitenkaan kansallismielisenä ja hyvin konservatiivisena puolueena ole meidän suomalaisesta kontekstista tarkasteltuna kovinkaan vertailukelpoinen Suomen progressiivisen ja arvoliberaalin vasemmiston kanssa.

Haluankin tässä yhteydessä nostaa esille omat näkemykseni siitä, miksi tämänhetkinen progressiivinen vihervasemmisto ei näytä kykenevän voittamaan vaaleja länsimaissa. Muutos turvallisuusilmapiirissä

Suomessa puhuttiin heti huhtikuun eduskuntavaalien jälkeen, että kyseessä olivat turpovaalit. Eduskuntaan valittiin poikkeuksellisen paljon evp. upseereita ja muita turvallisuuspoliittisella keskustelulla menestyneitä päättäjiä. Lisäksi presidentinvaaleja on tällä kertaa dominoinut lähes kokonaan ulkopoliittinen ja erityisesti turvallisuuspoliittinen keskustelu ilman merkittävää arvopoliittista painotusta.

Ei ole nähdäkseni rajusti sanottu, että vasemmistopuolueita ei keskimäärin pidetä uskottavina turvallisuuspoliittisissa kysymyksissä. Ajatusleikkinä esitän sinulle, että hakukoneita tai muita apuvälineitä käyttämättä listaa kaikki turvallisuuspolitiikan keskeiset keskustelijat Suomessa. Kuinka moni näistä henkilöistä on vasemmistolainen?

Erityisesti maltillinen oikeisto nauttii nyt luottamusta useissa länsimaissa johdonmukaisesta länsimielisestä ja Venäjävastaisesta linjasta, kun taas osa kansallismieliseen oikeistoon olevista puolueista on joutunut kiusalliseen tilanteeseen Venäjä-kytkösten seurauksena. Woken ja radikaalifeminismin ongelmat

“Go Woke, Go Broke.” Yhdysvalloista rantautunut sanonta heijastaa asenneilmapiiriä, jossa hyvin rajatun vähemmistöyleisön kannattamaksi nähty Woke-liike johtaa liiketoiminnallisiin tappioihin yrityksien omaksuessa sen arvoja. 

Voidaan taas politiikan saralla todeta, että woken saamasta laajasta näkyvyydestä ja akateemisessa keskustelussa vallitsevasta ilmaherruudesta riippumatta, eivät vahvasti woke-aatteelliset tahot tai puolueet menesty laajamittaisesti vaaleissa. Woke-henkinen intersektionaalinen feminismi on yksinkertaisesti liian radikaali ja rajatun yleisön asia laajojen kansanosien äänten saamiseksi.

Kulttuurikonservatiivinen liikehdintä on päinvastoin nauttinut laajaa menestystä lukuisissa länsimaissa. Useimmissa kansalliskonservatiivisissa ja oikeistolaisissa puolueissa on nykyisin selviä woke-vastaisia äänenpainoja. Toki täydellistä syy-seuraussuhdetta sille, mitkä asiat saavat ihmiset äänestämään tiettyjä puolueita on mahdotonta määrittää, mutta on selvää, että vastareaktio woke-liikkeelle on ollut hyvin voimakas 2020-luvulla.

Maahanmuuttokysymys

Keskeinen maahanmuuttoon liittyvä ongelma on, että nykyinen vasemmisto ei tunnusta humanitäärisen maahanmuuton tuottamia poliittisia ja sosiaalisia haasteita. Jos pakolaisina pääosin Lähi-Idästä saapuneet ihmisryhmät ovat räikeästi yliedustettuna länsimaiden rikostilastoissa, sosiaaliturvan vastaanottajissa, työttömyystilastoissa ja lukuisissa muissa hyvin negatiivisissa mittareissa, on jokin mennyt pahasti vikaan.

Halusi vasemmisto tai ei, maahanmuuttopoliittisista kysymyksistä on tullut keskeinen teema kaikissa läntisissä maissa. Kyse on kulttuurista ja siitä, millaisen tulevaisuuden ihmiset haluavat kotimaalleen. Oikeistopuolueet ovat vasemmistoa selvemmin onnistuneet tässä keskustelussa suojellen perinteisiä kansallisia arvoja ja identiteettiä.

Maahanmuuttopoliittisten kysymysten ajankohtaisuus tulee kasvamaan vain entisestään. Ruotsissa on nähty varoittava esimerkki siitä, mikä on lopputulos hallitsemattomasta maahanmuutosta yhdistettynä epäonnistuneeseen integraatioon. Ruotsi onkin jopa länsimaisella mittakaavalla poikkeuksellisen vasemmistohegemoninen yhteiskunta. Ruotsin sosialidemokraatit ovat voittaneet 17 parlamenttivaalit kahdestakymmenestäkolmesta, jotka maassa on pidetty toisen maailmansodan jälkeen.

Onkin nimenomaan niin, että sellaiset vasemmistopuolueet, jotka ovat omaksuneet maahanmuuttokriittisen linjan, ovat myös onnistuneet voittamaan vaaleja. Ilmeisin esimerkki tästä on Tanskan sosialidemokraattinen puolue, joka omaksui jo 2010-luvun aikana selvästi maahanmuuttokriittisen linjan ja on onnistunut säilyttämään valtansa koalitiohallituksilla. 

Toinen mahdollisesti onnistuva esimerkki, jonka tulos vaaleissa jää kuitenkin vielä nähtäväksi, on Britannian Labour-puolue. Labour ei ole ottanut selvästi maahanmuuttokielteistä kantaa, mutta on Keir Starmerin johdolla huomattavasti muuttanut äänenpainojaan Jeremy Corbynin johtamasta Labourista. Puolue puhuu avoimesti jengien kukistamisesta ja maan rajojen turvaamisesta laittomalta maahanmuutolta. Irtautuminen työväen agendasta – Akateemisen eliitin ja vähemmistöjen puolueet

En yksinkertaisesti näe mitään syytä siihen, miksi perinteisen, kohtuullista palkkaa saavan duunarin olisi järkevää äänestää vasemmistopuolueita länsimaissa. Erityisesti Suomessa korostuu ilmiö, jossa vasemmistopuolueista on tullut erikoinen koalitio erityisesti naispuolisille korkeakoulutetuille, julkishallinnossa töissä oleville, vähemmistöille ja sosiaaliturvan varassa eläville. SDP:llä on tietysti myös kahden muun vanhan valtapuolueen tavoin laaja kannatus eläkeläisten keskuudessa.

Keskeisiltä osin sosialidemokraattinen hyvinvointimalli on tavalla tai toisella toteutettu jokaisessa länsimaassa. Länsimaissa on poikkeuksellisen korkea sosiaaliturva, laaja pääsy terveydenhuoltoon, kohtuuhintainen koulutus ja korkea tasa-arvo. Monelta osin 1900-luvun vasemmiston poliittinen ohjelma on siis toteutunut länsimaissa.

Yhteenveto

Vaikka pidän todennäköisenä, että oikeiston voittokulkue vaaleissa tulee jatkumaan lähitulevaisuudessa, luulen myös, että ennemmin tai myöhemmin vasemmistopuolueet saavat pakkansa kasaan. Politiikalla on taipumus kulkea syklisesti ja olemme arvioni mukaan nyt selvästi siirtymässä sellaiseen aikaan ja asenneilmapiiriin, jossa poliittinen oikeisto on vahvoilla.

Uskon myös kuitenkin, että on jo olemassa merkkejä sellaisista elementeistä, jotka omaksumalla vasemmisto voisi saada huomattavasti vahvemman aseman poliittisella kentällä länsimaissa. Keskeisimpänä tämän osalta näen tarpeen maahanmuuttopoliittisen linjan muutokseen ja paluun aidosti työväen asialle siirtymiseksi vaadittujen linjamuutosten kanssa. Pidän todennäköisenä, että woke on hetkellinen ilmiö, joka tulee ja menee ja jonka relevanssi poliittisena kysymyksenä tulee kokonaisuutena vähentymään.

Hyvä lähtökohta demokraattisissa vaaleissa menestymiseen on, että puhuu ja käsittelee sellaisia aiheita, jotka ovat ajankohtaisia äänestäjille ja esittää sellaisia poliittisia muutoksia, jotka nauttivat laajaa kannatusta.