Työperäisestä maahanmuutosta, syntyvyydestä ja väestörakenteesta

Tämä kirjoitus on alun perin julkaistu Uudessa Suomessa. Voit lukea sen alkuperäisen version klikkaamalla tästä (avautuu uudessa ikkunassa).

On tosiasia, että Suomen väestökehitys on kriisissä. Syntyvyys on historiallisen matalalla, kun vuonna 2023 Suomessa syntyi vain 43 320 uutta lasta. Jo nyt Suomen väestönkasvua ylläpitää käytännössä maahanmuutto. Tulevaisuus näyttää karulta, sillä Suomen väestöllisen huoltosuhteen ennustetaan seuraavien vuosikymmenien aikana kurovan kohti tilannetta, jossa meillä on sata työikäistä sataa ei-työikäistä kohden. Taas taloudellinen huoltosuhde tulee näkemään heikoissa suhdannetilanteissa entistä kivisempiä lopputuloksia. Käytännössä talouskasvusta tulee kutistuvalla työikäisellä väestöllä yhä vain vaikeampaa Suomelle.

Suunnanmuutokseen on Suomella kaksi keinoa, joissa molemmissa on kuitenkin selviä haasteita. Suomi tarvitsee roimasti syntyvyyden kasvua sekä nykyiseen nähden moninkertaisesti nettomaksavia työperäisiä maahanmuuttajia. Toimettomuuden lopputulos on hidas ja väistämätön hyvinvointivaltion hajoaminen ja Suomen näivettyminen. Ongelmat syntyvyyden kasvattamisessa

Keskeinen ongelma syntyvyyden nostamisessa on, että siihen olisi pitänyt herätä noin 20 tai 30 vuotta aiemmin. Vaikka syntyvyys saataisiin nyt yli uusiutumislukeman, on meillä edessämme taloudellisesti raskas tulevaisuus. Eläkeläisten määrä tulee kasvamaan yhä vain rajummin ja nousseen syntyvyyden vaikutukset näkyisivät nettomaksajissa vasta useiden vuosikymmenien jälkeen.

Entä miten edes saada syntyvyys kasvuun? Teollistuneet maat pyrkivät paraikaa löytämään tähän vastauksia. Valtaosa näistä pyrkimyksistä on kuitenkin yltänyt korkeintaan keskinkertaisiin tuloksiin. Kehittyneistä maista ainoastaan Israelilla on selvästi uusiutumisrajan ylittävä syntyvyys. Paljon puhuttanut Unkarin perhepolitiikka ei sekään ole onnistunut riittävästi kasvattamaan syntyvyyttä merkittävistä ponnisteluista huolimatta.

Ongelmat työperäisessä maahanmuutossa

Maahanmuuttopolitiikan suuriin kysymyksiin kuuluu erottelu nettomaksajien ja nettosaajien vastaanottamisessa. Voidaan yleistää, että ainakin enemmistö työperäisestä maahanmuutosta on valtiontaloudelle positiivinen ilmiö. Muut maahanmuuton muodot ovat sitä vastoin vähintäänkin kiistanalaisia hyödyiltään, jos eivät suoraan haitallisia.

Jos Suomi haluaa nettomaksavaa maahanmuuttoa nettosaavan maahanmuuton sijaan, pitäisi Suomen olla valtiona viehättävä nettomaksajille eikä nettosaajille. Kannustimet saada nimenomaan nettomaksajia ovat kuitenkin pielessä. Byrokratian, kielimuurin, korkean verotuksen ja kankeiden työmarkkinoiden sijaan tarvitaan dynaaminen ja helppo järjestelmä. Tällöin useampi korkean lisäarvon maahanmuuttaja näkee Suomeen saapumisen mahdollisesti järkevänä.

Työperäisen maahanmuuton lupaprosessi on suoraviivaistettava mieluusti niin, että jo työpaikan saaneella on pikakaista maahan saapumiselle. Verotusta on laskettava ja työelämäkulttuuri vaatii kansainvälisille markkinoille suuntautuneen asenneilmapiiriin. Hyviä esimerkkejä löytyy esimerkiksi Kanadan mallista.

Vaikutuksiltaan negatiivisen maahanmuuton seurauksia on puolestaan hillittävä. Suomella ei yksinkertaisesti ole varaa heikentää huoltosuhdettaan entisestään lisäämällä taakkaa. Nykyinen vastikkeeton sosiaaliturva vaatii leikkauksia ja myös keppiä niille, jotka eivät ole valmiita osallistumaan yhteiskunnan rakentamiseen.

Työ on yhteiskunnassa aina parasta sosiaaliturvaa. Lähtökohtaisesti niin suomalaisten kuin maahanmuuttajienkin on oltava työelämässä. Suomalaisten ja jo maassa olevien maahanmuuttajien kannalta on keskeistä purkaa kaikki matalapalkkatyön kannustinloukut. Työn pitää olla aina työstä kieltäytymistä kannattavampaa.

Ratkaisut

Ratkaisuja on onneksi olemassa, vaikkakin Suomi onkin herännyt demografiseen kriisiinsä aivan liian myöhään. Kuitenkin törmäyskurssi on vielä estettävissä, jos 2020-luvun aikana ollaan valmiita toimimaan määrätietoisesti.

Lyhyellä aikavälillä olisi tärkeää saada työperäistä maahanmuuttoa pehmittämään huoltosuhteen heikentymistä. Nykyhetken työperäinen maahanmuutto antaa aikaa kestävämmille ratkaisuille.

Pitkällä aikavälillä syntyvyyttä on kuitenkin pakko kohottaa, tai Suomi on pysyvästi riippuvainen tänne ulkomailta saapuvista ihmisistä ylläpitääkseen itseään. Tämä on poliittisesti hyvin riskinen siirto siitä näkökulmasta, että maahanmuutto voi kääntyä laskuun hetkellä millä hyvänsä. Lisäksi se on suomalaisen kulttuurin kannalta kohtalokasta. Mitä Suomesta jää, jos olemme maa, joka ei uusiudu, vaan hengittää ulkoa käsin?

Lyhyesti ilmaistuna omat ratkaisuni olisivat:

• Roima ansiotuloverotuksen lasku OECD-maiden keskiarvon alle korkean osaamisen työperäisen maahanmuuton houkuttelemiseksi
• Siirtyminen työperäisessä maahanmuutossa ns. Kanadan malliin selvällä ja suoraviivaisella pisteytyksellä. Työpaikan saamisen pitäisi tarkoittaa mahdollisimman nopeaa pääsyä maahan.
• Siirtyminen kotitalouksien ansiotuloverotukseen yksilöiden sijaan (ns. perheveromalli), jotta yhdellä vanhemmista olisi tarvittaessa paremmat edellytykset lastenkasvatukseen
• Korkeakoulupaikkojen välivuosien vähentäminen mahdollistamalla yksityiset korkeakoulut ja järjestämällä yhteishaun suomalaisiin korkeakouluihin vähintään kahdesti vuodessa
• Riittävät päivähoitopaikat ja kotihoidon tuen korottaminen
• Veroetuuksia ja muita hyötyjä äideille mm. Unkarin mallin mukaisesti