Kyllä, ukrainalaisten pakolaisten vastaanottaminen on eri asia

Tämä kirjoitus on alun perin julkaistu Uudessa Suomessa. Voit lukea sen alkuperäisen version klikkaamalla tästä (avautuu uudessa ikkunassa).

Jokainen ihmishenki on samanarvoinen. Ajatus on perustavanlaatuinen osa länsimaista ihmisoikeuskäsitystä ja lähtökohta sille, kuinka valtion kuuluu toiminnassaan suhtautua kaikkiin pakolaisiin. Venäjän aloitettua sotatoimensa Ukrainassa, keskustelua on herättänyt se, kuinka on väitetysti kaksinaismoralistista, että ukrainalaiset pakolaiset ovat saaneet lämpimän vastaanoton toisin kuin vuonna 2015 Lähi-idästä saapuneet pakolaiset. Tätä pidetään ilmeisenä esimerkkinä rakenteellisesta rasismista ja syrjinnästä.

Rohkenen väittää, että eurooppalaisen näkökulmasta tilanne Ukrainassa on painoarvoltaan ja luonteeltaan merkittävämpi, minkä vuoksi on velvollisuutemme suhtautua siihen eri tavalla. Sota Ukrainassa on raaka, häikäilemätön ja koko maan kattava. Venäjä kohdistaa hyökkäyksiään aktiivisesti siviileihin ja toteuttaa sotarikoksia, jotka täyttävät edellytykset turvapaikanhakuun kirkkaasti. On vaikeampi arvioida, kuinka suuri hätä on esimerkiksi Lähi-idästä saapuvilla pakolaisilla. Viranomaisilla on kova työ käsitellä yksittäisten hakijoiden turvapaikkahakemukset sekä selvittää niissä käytettyjen perustelujen todenmukaisuus.

Konfliktin sijainti velvoittaa eurooppalaisia. On luonnollista, että ukrainalaiset pakolaiset hakevat turvapaikkaa lähellä olevista maista eivätkä esimerkiksi toiselta mantereelta. Vaikuttaa myös siltä, että valtaosa pakolaisista tahtoo palata kotimaahansa sodan päätyttyä – mikäli silloin on jäljellä turvallinen kotimaa, johon palata.

Turvapaikkaa hakevat lähinnä ukrainalaiset naiset ja lapset. Tietysti on niin, että riippumatta sukupuolesta tai iästä ihminen voi tarvita turvapaikkaa sodan, vainon tai muun syyn takia. Räikeät demografiset erot herättävät kuitenkin kysymyksiä. Miksi mies jättää perheensä Lähi-itään ja suuntaa itse Eurooppaan turvaan?

Ukrainan konflikti koskettaa suomalaisia menneisyyden samankaltaisuuksien takia. Molempien maiden historiaa on määrittänyt itänaapurimme tuottama eksistentiaalinen uhka. On moraalinen velvollisuutemme tukea toista eurooppalaista, länsimaisia arvoja puolustavaa ja yhteistä uhkaa vastaan taistelevaa maata.

Kaikista maista tulevia pakolaisia on kohdeltava samanarvoisesti ja kaikkien ihmisten turvapaikkahakemukset pitää käsitellä. Niihin tulee myös antaa asianmukainen ratkaisu sen perusteella, löytyykö turvapaikalle aitoa tarvetta vaiko ei. En näe, että Suomen valtio olisi toiminut Ukrainan tilanteessa toisin, jolloin on turha käyttää rasismileimaa.

“Rasisti” -termin käyttö kevytmielisesti on kaikin puolin ongelmallista ja vesittää sen toimivuutta. Jos rasismia nähdään kaikkialla, menettää sana merkityksensä ja todellisiin ongelmiin on siten haastavampi puuttua. Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan Afrikan Tähti-kohu on varoittava esimerkki siitä, mihin liiallinen woke-palvonta johtaa. Menetämme otteemme todellisuudesta ja maalaisjärjestä.

Ukrainan pakolaistilanteen esittäminen rasistisena on jälleen uusi väline kulttuurisodan käymiseen ja oman aatteellisen sädekehän kiillottamiseen. Vaikka heitäkin varmasti löytyy, joilla aito rasismi jakaa ihmisiä turvapaikkamenettelyssä, voidaan kuitenkin täysin perustellusti todeta, että Ukrainan asia on paljon enemmän meidän asiamme, kuin mikään konflikti vieraalla mantereella voisi olla. Jos hahmotat Ukrainan ja Lähi-idän maiden turvapaikkaprosessien eroavaisuudet puhtaasti rasismin kautta, suosittelen heräämään todellisuuteen, joka on paljon monimutkaisempi.