Hallitukselta luvassa märkä rätti taloudelle – Näin minä hoitaisin asiat kuntoon

Tämä kirjoitus on alun perin julkaistu Uudessa Suomessa. Voit lukea sen alkuperäisen version klikkaamalla tästä (avautuu uudessa ikkunassa).

Suomi menee tällä hetkellä talouspolitiikassaan vastavirtaan muuhun Eurooppaan nähden. Samanaikaisesti kun muissa Euroopan maissa, esimerkiksi sosiaalidemokraattien johtamassa Ruotsissa, sekä myös Saksassa tehdään talouden elvyttämiseksi veroalennuksia, niin Suomessa harkitaan tosissaan budjettiriihen yhteydessä veronkorotuksia työnantajille ja pääomasijoittajille satojen miljoonien eurojen edestä. Tämä toimii suoraan vastavirtaan talouden elvyttämisestä vahingoittaen kotimaista yrittäjyyttä ja ulkomaisen pääoman siirtymistä Suomeen.

Samanaikaisesti Suomi on myös ylittämässä omat menokehyksensä sadoilla miljoonilla euroilla tämänhetkisten tietojemme pohjalta. Menokehysten tarkoitus on suojata suomalaisia veronmaksajia siltä etteivät poliitikot holtittomasti käytä julkisia varoja, vaan pysyvät suunniteltujen hallutisohjelan yhtyedessä suunniteltujen kehyksien raameissa. Hallituspuolueet ovatkin sopivasti esittäneet, että voisivat ylittää hallitusohjelmassa sopimansa menokehykset vuoteen 2023 asti, jolloin järjestetään uudet eduskuntavaalit. Käytännössä siis hallitus on nyt lisäämässä omien menojensa määrää huomattavasti, suhteessa siihen mitä se oli alun perin laatinut, samalla todeten että heidän hallituskautensa jälkeen tämä pitäisi lopettaa.

Median saaman tiedon mukaan edes puolueista talouspoliittisesti etäisimmin vasemmalle oleva keskusta ei näe ongelmaa menokehyksen ylittämisessä. Hallituksessa riidelläänkin siitä kuinka suurissa määrin se on valmis ylittämään menokehyksensä. Oma kysymykseni tässä onkin seuraava. Kuka kyseisissä neuvotteluissa ajattelee meidän nuorten sekä veronmaksajien etua, eikä vain häikäilemättömästi pyri viemään kotiin päin? Meille nuorille kaikki nyt otettu velka on pois omasta tulevaisuudestamme, sillä ei ole takeita siitä, että meidän astuessamme työelämään velkojen korot ovat yhtä armollisen matalia kuin nykyisin. Jos valtion kulut kuluvat siihen että voimme elää nyt yli varojemme, niin tulee tälle väistämättä takaisinmaksun aika, sillä on varmaa että jossain vaiheessa lainojen korkotasot lähtevät nousuun joko keskuspankkien nostaessa ohjauskorkojaan, tai muiden tekijöiden heikentäessä luottoa jolla Suomi saa lainaa pankeilta.

Miten minä itse toimisin toisin? On selvää että nykyisessä tilanteessa on elvytyksen kannalta viisasta ottaa velkaa. Kuitenkin velan pitäisi olla vastikkeellista suhteessa suunnitelmiin joilla Suomen taloudellinen tilanne saadaan kestäväksi työllisyystoimilla, sekä sopeuttamalla julkista sektoria. Valitettavasti nykyinen hallituksemme ei ole valtiovarainministeriön virkamieskunnan mukaan saavuttanut merkityksellistä määrää uusia työllisiä Suomessa, varsinkaan suhteessa siihen määrään rahaa jonka se on törsännyt. Oma näkemykseni on, että Suomelle ainoa keino päästä eurooppalaiselle tasolle työllisyysasteessaan on laskea työn ja yrittäjyyden verotusta, tehdä merkittäviä työmarkkinareformeja romuttamalla kolmikantajärjestelmä ja siirtyä eurooppalaiseen tapaan paikalliseen sopimiseen ja uudistaa sosiaaliturvajärjestelmänsä niin, että sosiaaliturvaa vastaanottavan kannattaa aina poikkeuksetta tehdä töitä siinä määrin mikä on aina yksilökohtaisesti mahdollista. Itse kannatan sosiaaliturvauudistuksen kannalta Elina Valtosen (ent. Lepomäki) perustilimallia, mutta on olemassa myös muita varsin varteenotettavia malleja. 

Suomen kokonaisveroastetta täytyy saada laskettua merkittävästi muun Euroopan tasolle ja nopealla tahdilla, vaikka se tarkoittaisi maltillista velkaantumista lyhyessä näkymässä. Meillä ei välttämättä ole tähän lystiin edellytyksiä vuosikymmenen päästä, sillä maamme taloudellinen huoltosuhde on kaikkien ennusteiden mukaan matkalla mahalaskuun. Veroreformissa jokaisen suomalaisen kokonaisveroastetta kuuluisi saada vähintään yli 5 prosenttia alas. Veroja joita ensisijaisesti kannattaisi laskea olisivat ansiotulovero, paikallisesti kunnallisvero, sekä yritysten maksama yhteisövero. Osakeyhtiöiden verotuksessa tulisi ottaa käyttöön progressiivinen “Viron malli” , jossa osakeyhtiöiden tilikauden voittoa ei veroteta. Osakeyhtiöitä verotetaan vain ulosjaetusta osingosta. Tämä luo kannustimen yrityksille ensinnäkin listautua osakeyhtiöiksi Helsingin pörssiin edistäen kansankapitalismia, sekä myös luo selvän taloudellisen kannustimen yrityksille sijoittaa itseensä ja laajentaa omaa toimintaansa, jolloin ne epäsuorasti maksavat kuitenkin veroa ja työllistävät suomalaisia. 

Verotuksen painopistettä voisi siirtää kulutukseen, erityisesti haittaverojen haitalliseen kulutukseen, joka kuluttaa ihmisen omaa terveyttä, ympäristöä tai on muuten haitallista. Ihminen voi omilla valinnoillaan vaikuttaa näissä maksettuun määrään, toisin kuin tuloveroissa, jotka rankaisevat taloudellisen arvon luomisesta. Siirtyminen progressiivisesta verotuksesta tasaveromalliin ansio- ja pääomatuloveroissa olisi myös järkevää kannustimena pääoman pitämiseksi Suomessa, sekä työnteon kannattavuuden säilyttämiseksi riippumatta palkkatasosta.

Valtion kuuluisi myös luopua Veikkauksesta sekä Alkosta valtiomonopoleina, sekä lopettaa Veikkaussidonnaisilla voitoilla kolmannen sektorin toiminnan rahoittaminen. Suomalainen kolmas sektori kuuluisi siirtää aidosti riippumattomaksi ja valtionavustuksista vapaasti näin säästäen veronmaksajien rahaa ja tehden kolmannesta sektorin *vapaaehtoisuudesta* aidosti riippumatonta. Valtion pitäisikin rajoittaa toimintaansa tarkemmin ja siirtyä pois sieltä missä sitä ei perustellusti tarvita. Hallinnossa pitäisi myös ottaa asenne, jossa parhaiten hoidettu työ on sellainen työ, joka käyttää mahdollisimman vähän resursseja saavuttaakseen tarkoitusperän. Kannustimet julkisille virastoille toimia mahdollisimman kustannustehokkaasti, niin että mahdollisimman pienillä resursseilla pärjäämisestä palkitaan jokaisessa tilanteessa, täytyy saada kuntoon, niin että saamme kitkettyä suomalaisen käsienheiluttelun virkamieskoneiston.

Toinen raskas päätös, jonka näen pro-market oikeistolaisena ajattelijana välttämättömäksi, on asteittain kumota suomen yritystukijärjestelmä, paitsi muutamalta Suomelle strategisesti merkittävältä yritykseltä. Suomen työ- ja elinkeinoministeriön arvion mukaan Suomi maksoi vuonna 2019 8,799 miljardia euroa yritystuissa. On selvää ettei vastaavan kokoista valtavaa rahavirtaa voi kertaheitolla romuttaa, mutta se olisi välttämätöntä aidosti vapaita markkinoita varten järjestelmällisesti kumota ja alentaa vastaava summa rahaa yritysten yhteisöverossa.

Kolmas tärkeä päätös Suomelle olisi välittömästi irtisanoutua kaikista EU:n luonteeltaan yhteisvastuullisista projekteista, kuten EU:n elvytyspaketista. Paketti sitoo Suomen yhteisvastuuseen lukuisan muun maan velasta, joiden taloudellisesta vastuusta ei ole takeita. Tälle on taloustieteellinen termi nimeltään moraalikato. Moraalikato tarkoittaa tilannetta jossa useita osapuolia yhdistää riskin seurausten jakaminen, niin että se luo kannustimen yksittäiselle osapuolelle korottaa sen riskinoton määrää, koska riskien seuraukset ovat jaettu kaikkien osapuolten kesken. Yhteisvelassa tämä tarkoittaa sitä että yksittäinen jäsenmaa ei joudu vastuuseen omista veloistaan joutuessaan maksukyvyttömäksi, sillä velka oli yhteisvastuullista. Suomen pitäisi siirtyä EU politiikassaan aidosti EU:n puolelle vaatimalla esimerkiksi sen vakaus- ja kasvusopimuksen noudattamista, jossa vaaditaan ettei minkään jäsenmaan vuotuinen alijäämä saa ylittää kolme prosenttia sen BKT:stä, eikä millään jäsenmaalla saisi olla yli 60% sen BKT:sta velkaa. Valtaosa EU:n sisäisistä ongelmista oltaisiin vältetty näitä talouspoliittisia perusteita noudattamalla jäsenmaiden sisäisen no-bailout periaatteen lisäksi. Tänään tekstin julkaistessa elpymispakettitilanteeseen on ilmennyt uusi kääne, kun perustuslakivaliokunta on linjannut että paketin hyväksyminen vaatii 2/3 enemmistön eduskunnassa. Kokoomus on nyt tärkeässä asemassa, mikäli paketti halutaan kaataa.

Toimia joilla Suomi, sekä suomalainen yhteiskunta saadaan kestävälle radalle voisi olla lukuisia lisää, mutta uskon että tässä on jo enemmän kuin tarpeeksi yhdelle kokonaiselle hallitukselle saavuttaa nelivuotiskautenaan. Kyse ei ole siitä etteivätkö esittämäni asiat olisi realistisia saavuttaa – ne ovat, mutta se vaatii poliittisen tahtotilan sekä demokraattisen mandaatin niiden saavuttamiseksi. Olen ehdolla Tampereella kuntavaaleissa siksi, että näen välttämättömäksi tehdä edes paikallisesti jotain sen eteen, että meillä olisi vapaampi, vastuullisempi ja kokonaisuutena kestävämpi yhteiskunta.