Keskustasta on tullut puolue vailla sielua

Tämä kirjoitus on alun perin julkaistu Uudessa Suomessa. Voit lukea sen alkuperäisen version klikkaamalla tästä (avautuu uudessa ikkunassa).

Vanha sanonta kuuluu: “Kepu pettää aina”. Sanontaa on käytetty tilanteissa, joissa keskusta tekee käännöksen poliittisessa ratkaisussaan milloin missäkin asiayhteydessä. Sanonnan osuvuus on tietenkin kiisteltävissä, mutta väittämä on saanut alkunsa jostain ja tullut myös jäädäkseen. 

Kaikki puolueet joutuvat välillä enemmän tai vähemmän joustamaan omista arvoistaan hallitusvastuussa, mikä johtaa aikaisemmin sovitun linjan väistymiseen uuden ratkaisun tieltä.

Tällä hetkellä poliittista keskustelua ovat kuohuttaneet hallituksen sisäiset riidat, joista syypääksi ollaan valtioneuvostosta vihjailtu olevan keskusta. Saamelaiskäräjälaki hiertää hallitusta ja keskusta haluaa maatalousalan lisätuen. Opetusministeri Li Andersson kuvaili Kansan Uutisissa tilannetta sanoin: “Tuoreimpia käänteitä voisi kommentoida viittaamalla erääseen keskustaa koskevaan suomenkieliseen sanontaan.”

Pohjimmainen syy hallituksen sisäiselle poikkeuksellisen suurelle eripuralle johtuu keskustan historiallisen heikoista gallup-luvuista. Vaalit lähestyvät ja keskusta on todellisessa ahdingossa, kun riskinä on jopa alle 10 prosentin valtakunnallisen kannatuksen nieleminen. Keskusta on kokeillut lukuisia keinoja kannatuksen elvyttämiseen ja varmasti kokeilee niitä vielä lisää ennen vaaleja.

Oman analyysini mukaan syitä keskustan heikkoon kannatukseen on kolme. Lähtökohtaisesti keskusta on itsensä kannalta ongelmallisessa hallituksessa. Keskustapuolue on omien sanojensa mukaan poliittisella nelikentällä keskellä, joskin tarkka sijainti on vaihdellut painopisteiltään puolueen puheenjohtajan mukana. Joskus linja on oikeammalla kuten esimerkiksi Juha Sipilän aikana ja nyttemmin vasemmalla Annika Saarikon johdolla.

Lähtö hallitukseen verrattain radikaalien puolueiden, kuten vasemmistoliiton ja vihreiden kanssa on haastavaa. Molemmat puolueet haastavat keskustan näkemyksiä esimerkiksi maaseudun elinkeinoista ja elämäntavasta. Vielä neljä vuotta aikaisemmin keskusta johti Suomen 2000-luvun todennäköisesti oikeistolaisinta hallitusta ja on nyt Marinin hallituksessa vasemmistopuolueiden takuumiehenä. Hyppy vuosituhannen oikeistolaisimmasta hallituksesta vasemmistolaisimpaan on suuri muutos. Ei ihme, että monet äänestäjät ovat pettyneitä.

Merkittävin syy keskustan haastavaan tilanteeseen on kuitenkin puolueen aatteellisen ytimen unohtuminen. Keskustasta on tullut sieluton eturyhmätoimija vailla suurempaa eetosta. Puolueen ideologia perustuu Santeri Alkion ajatuksiin ja niin sanottuun “alkiolaisuuteen.” Lisäksi keskustan aatteellista ydintä on yleiseurooppalainen agrarianismi, onhan puolueen vanha nimikin Maalaisliitto.

Edistysmielisyys keskustan alkiolaisuudessa on ollut kaukana. Keskustalla on ollut vaikeuksia saada merkittäviä uudistuksia aikaiseksi 2000-luvulla. Silloinkin kun uudistuksia saadaan aikaiseksi on lopputulos kaukana siitä mitä alkujaan haettiin. Esimerkiksi lienee nostettavissa hyvinvointialueet, joiden tosiasiallinen arvo on vajavainen. Kustannukset hallinnosta kasvavat, mutta toivottuja parannuksia terveydenhuoltoon ei ole saatu. Lopputuloksena on vain kourallinen uusia suojatyöpaikkoja ja luottamustoimia maakuntiin keskustan kenttäväelle. Hintana keskustan kannatuksen ytimessä olevan pienkunnat menettävät vaikutusvaltaa omiin paikallisiin asioihinsa ja moni joutuu entistä suurempaan taloudelliseen ahdinkoon.

Politiikka on monelta osin markkinointia, jossa tuotteen sijasta myydään ehdokasta ja puoluetta. Jos asiakas ei ymmärrä myymääsi ideologiaa, mahdollisuutesi saada hänet ostamaan tuotteesi ovat huonot. Alkiolainen edistysmielisyys pitäisi viedä sanoista tekoihin. Selväksi visioksi siitä, millainen Suomi on ja millainen sen pitäisi olla.

Keskusta pärjää tässä kaikkia muita suuria puolueita ja myös vihreitä heikommin. Kokoomus visioi taloudellisesti vastuullisesta, vapaammasta ja vähemmän verottavasta Suomesta. Suomi on heikon hallituskauden jälkeen saatava “oikealle raiteelle.” 

Sosialidemokraateilla on haavekuva suomalaisen hyvinvointivaltion pelastamisesta, oli se sitten korjaamalla terveyspalvelut tai koulutus. Perussuomalaisilla on nostalgiaan perustuva Suomi-kuva, jolloin asiat olivat paremmin ja siksi tähän aikaan halutaan palata, vihreillä taas unelma ilmastokestävästä, kansainvälisestä ja arvoliberaalista tulevaisuudesta – vihreästä tulevaisuudesta.

Mikä on keskustan visio tulevaisuuden Suomesta? En rehellisesti voi sanoa, että minulla olisi selvää käsitystä siitä, millainen olisi keskustan näköinen Suomi esimerkiksi 20 vuoden kuluttua. Keskusta on rakastunut vallan kahvaan niin sokeasti, ettei rohkeaan näkemyksellisyyteen ole enää varaa.

Myös romantisoitu kuvitelma maaseudun ylivertaisuudesta on vanhentunut. Perusolettama siitä, että ihmisen on parasta asua idyllisessä maaseutuympäristössä on monelta osin kumottu vääräksi. Tämä väite piti vielä paikkaansa, kun kaupungit olivat ankeita tehdasslummeja. Nykyajan kaupungit ovat kuitenkin palveluiden, ajatusten, erilaisten yhteisöjen ja tapahtumien keskuksia. Keskusta pärjää huonosti kaupungeissa, koska puolueella ei ole juurikaan tarjottavaa kaupunkilaisille – paitsi maaseudun laskuja maksettavaksi.

Keskustalla on ollut lukuisia “kaupunkistrategioita”, joilla puolue on pyrkinyt saamaan kannatusta Suomen suurissa kaupungeissa. Käytännössä tulokset ovat jääneet kuitenkin nihkeiksi Oulua lukuunottamatta. Myös monissa Suomen keskisuurissa kaupungeissa keskusta ei ole läheskään niin suuri, kuin mitä se on kunnissa. Tämän lisäksi on todettava, että keskustapuolueen kannatuksen kova luuydin, pienet kunnat, ovat laajalti kriisissä.

Puhe keskustasta kansanliikkeenä vaatisi kansanliikkeenomaisia tekoja. Puolueen kannatus on tosiasiallisesti rajattu hyvin tarkkoihin eturyhmiin, tarkemmin maaseutuväestön ja sen elinkeinotahojen puolueeksi. Kuitenkin myös kokoomus, perussuomalaiset ja sosiaalidemokraatit kilpailevat tästä tontista.

Keskusta tarvitsee kritiikkiä, koska puolue on historiallisesti pystynyt paljon parempaan. Keskusta on useissa hallituksissa ollut omalle puolueelleni kokoomukselle hyvä hallituskumppani, ehkä jopa paras. 

Tämän takia vilpittömästi toivon, että puolue ymmärtää hyväksyä tilanteensa. Esimerkiksi Keskustanuoret ja järjestön puheenjohtaja Aleksi Sandroos on rohkeasti todennut ongelman ääneen. Voisi toivoa vastaavanlaista rohkeutta haastaa omaa puoluettaan myös muilta poliittisilta nuorisojärjestöiltä! En ehkä ole samaa mieltä Keskustanuorten linjasta, tai suunnasta jota he hakevat puolueelleen, mutta diagnoosi on yhteinen.

Keskusta tarvitsee aikaa vallan kahvan ulkopuolella ja sisäistä tutkiskelua. Monella tapaa tilanne on sama kuin kokoomuksella oli vuonna 2019 eduskuntavaalien jäljiltä. Rohkenen kuitenkin väittää, että keskustan ongelmat ovat monelta osin vakavampia ja syvempää viiltäviä.

Väitän myös, että nykyisellä radallaan keskusta todella on auringonlaskun puolue. Tahot joita puolue on historiallisesti edustanut, eli maata omistavaa taloinpoikaisväestöä ja maakuntien perinteiset elinkeinot, ovat monelta osin hävinneet. Suomi kaupungistuu ja politiikan painopisteet ovat siirtyneet kysymyksiin, joihin keskustalla ei ole selviä vastauksia. Lisäksi puoluetta repivät linjaerot konservatiivien ja liberaalien välillä. 

Tästä kaikesta riippumatta, uskon että keskustalla on tarjottavaa Suomelle ja suomalaisille. Puolueella on kunniakas historia vastuunkantajana ja sillanrakentajana. Timo Soini on käyttänyt termiä “kraaterin kokoisesta aukosta” siellä, missä vanha Maalaisliitto oli. Olen joltain osin samaa mieltä. Monelta osin se, mitä Maalaisliitto aikanaan edusti on unohtunut nykyiseltä puoluekentältä. On keskustalaisten valinta, mistä puolue hakee uutta suuntaa.