Demokratialla on kiusallisia ongelmia

Tämä kirjoitus on alun perin julkaistu Uudessa Suomessa. Voit lukea sen alkuperäisen version klikkaamalla tästä (avautuu uudessa ikkunassa).

Euroopan komission entisen puheenjohtajan Jean-Claude Junckerin väitetään todenneen The Economist -lehden artikkelissa Quest for Prosperity, että ”me kaikki tiedämme, mitä pitäisi tehdä, mutta me emme vain tiedä, miten tulisimme uudelleen valituiksi, kun olemme tehneet sen”. Juncker viittasi tällä Euroopan unionin silloiseen talousahdinkoon.

Kyseistä sitaattia käytetään usein keskusteltaessa Euroopan unionista ja sen tilasta, mutta lisäksi se kuvaa laajemmin ongelmaa, joka riivaa länsimaisia demokratioita. Demokratiassa on hankala tehdä hyviä päätöksiä ja samanaikaisesti pitää äänestäjät tyytyväisinä. Tilastollisesti ilmiötä tukee se, kuinka yleensä hallitusvastuussa olevat puolueet menettävät kannatusta, kun taas oppositiopuolueet keräävät sitä.

Suomen Maaseudun Puolueen perustaja Veikko Vennamo sanoi aikanaan: “Kyllä kansa tietää!” Oma näkemykseni on, että poliittinen päätöksenteko on todella monimutkaista. Usein se on aivan liian monimutkaista myös poliitikoille näiden parhaista pyrkimyksistä huolimatta. Päätösten seuraukset ovat kauaskantoisia ja niitä on mahdoton täysin arvioida. Päätöksenteon ammattilaiset; poliitikot, virkamiehet ja muut osalliset Suomen poliittisessa koneistossa, ovat myös aivan yhtä erehtyväisiä kuin muutkin.

Poliitikkojen menestystä määrittävät kaksi taitoa. Ensimmäinen on taito kerätä ääniä ja menestyä vaaleissa sekä oman puolueen sisällä, jotta mahdollisuus tehdä päätöksiä valtuustossa, eduskunnassa tai muissa vaaleilla valittavissa asemissa aukeaisi. Tämä vaatii luonteen vahvuutta, karismaa, näkyvyyttä ja lukuisia muita resursseja. Toinen määrittävä taito on käytännön osaaminen päätöksenteossa. Tähän sisältyy taito neuvotella, kyky ymmärtää päätösten vaikutukset ja seuraukset sekä iso liuta muita asioita, joista en uskalla väittää tietäväni paljoa.

Osaan kuitenkin kertoa, että ensimmäinen näistä taidoista on edellytys sille, että pääsee koskaan osoittamaan osaamisensa toisessa. Kyky hankkia kannatusta ei kuitenkaan ole tae siitä, että henkilöllä olisi oikeasti edellytykset tehdä hyviä päätöksiä. Demokratia suosii populismia suhteessa tuloksiin. Tämä on ymmärrettävää, sillä kyse ei ole meritokratiasta, vaan edustuksellisuudesta. Äänestäjät saavat kaltaisiaan edustajia.

Toinen ongelma on, että valtion tai äänestäjän etu ei välttämättä ole lainkaan sama asia kuin äänestäjien tahto. Äänestäjiä vedätetään usein ja poliitikoilla on paha tapa olla pitämättä lupauksiaan. Välillä tämä johtuu siitä, että tavoitteita ei ole realismia ajaa hallitusvastuun alla läpi ja välillä taas voi jäädä arvelemaan sitä, että oliko lupaus suunniteltu alkujaankaan pidettäväksi.

Tämä ei tarkoita sitä, että demokratia olisi toimimaton järjestelmä. Omasta mielestäni se on olemassa olevista vaihtoehdoista vähiten huono, sillä siinä yksilöt eivät ole vain mielivallan uhreja vaan olemme kollektiivina vastuussa päätöksenteon tuloksista. Ihmisillä täytyy olla vaikutusvaltaa siihen kuinka heitä koskettavia asioita hoidetaan ja jokainen on nähtävä yksilönä, jolla on oikeuksia. Nykyisessä länsimaisessa demokraattisessa järjestelmässä on kuitenkin ongelmia. Joissain maissa ollaan myös siirrytty hyvin uhkaavasti pois päin liberaalista demokratiasta ja oikeusvaltioperiaatteen noudattamisesta. Esimerkiksi Puolassa, Unkarissa ja Kanadassa on otettu selviä kansalaisten poliittisia oikeuksia ja vapausoikeuksia loukkaavia askelia. Myös Yhdysvaltojen sisäpoliittinen tilanne herättää huolia tulevasta.

Demokraattista päätöksentekoprosessia pitää vahvistaa. Poliittisia instituutioitamme tarvitsee jatkuvasti kehittää entistä oikeudenmukaisempaan ja toimivampaan suuntaan. Olemme edelleen globaalisti tarkastellessa asetelmassa, jossa valtaosa maailman ihmisistä elää ei demokraattisissa maissa. Meillä on velvollisuus ihmiskunnan kehityksen laajassa kuvassa edistää ajatusta yksilön arvosta, ihmisoikeuksista ja vapaudesta. Työ tämän eteen alkaa omalta tontilta.