Aktivismista ja kulttuuriperintömme tuhoamisesta

Tämä kirjoitus on alun perin julkaistu Uudessa Suomessa. Voit lukea sen alkuperäisen version klikkaamalla tästä (avautuu uudessa ikkunassa).

Toissapäivänä näin pysäyttävän videon. Videossa Palestiina-aktivisti oli päättänyt osoittaa mieltään tuhoamalla Cambridgen yliopistossa esillä olleen maalauksen maan entisestä ulko- ja pääministeristä, Arthur Balfourista. Perusteluksi teolle selitettiin vuonna 1917 toimitettu Balfourin julistus, joka ilmaisi Britannian tuen juutalaisten kansallisen kodin perustamiselle Palestiinaan.

Tieteen termipankin mukaan aktivismi tarkoittaa “suoran toiminnan politiikkaa, jossa epäoikeudenmukaiseksi koettuja käytäntöjä yritetään muuttaa kansalaistoiminnalla.” Herää kuitenkin merkittävä kysymys, missä menee aktivismin ja puhtaan vandalismin raja? Historia ei ole muuttuakseen, vaikka tuhoaisimme kansallista kulttuuriperintöämme. Arthur Balfour on edelleenkin Britannian entinen ulkoministeri ja pääministeri, jonka nimissä asetettiin askelmerkit vuosikymmeniä myöhemmin uudelle Israelin valtiolle. Näistä poliittisista päätöksistä voi olla eri mieltä, mutta ne ovat kiistatta osa Britannian ja koko ihmiskunnan historiaa.

Haluankin esittää kysymyksen: kuka hyötyi Arthur Balfourista tehdyn maalauksen tuhoamisesta? Palestiina-asian liike sai kenties yhden hetken parrasvalossa, mutta lopputuloksena on laajan yleisön paheksunta ja ihmetys. Balfourin maalauksen tuhoaminen ei varsinaisesti edistänyt Palestiinan asiaa. Päinvastoin, se todennäköisesti kasvatti antipatiaa tämän agendan puolella olevia aktivisteja kohtaan. Syyt eivät pyhitä keinoja. Edes kaikista jalomielisintä päämäärää edistäessä pitäisi pyrkiä moraalisuuteen ja tarkoituksenmukaisuuteen.

Tapauksesta heräsi väistämättä mieleen toinen taho, joka tuhosi peruuttamattomasti ihmiskunnan kulttuuriperintöä. Terroristijärjestö ISIS tuhosi määrätietoisesti ja laajamittaisesti hallitsemallaan alueella Lähi-Idässä esimerkiksi raunioita, artefakteja ja historiallisia temppeleitä. ISIS perusteli kulttuuriperintökohteiden tuhoamista salafismillaan, jossa sen kannattajien mukaan “tawhidin”, eli yksijumalaisuuden vakiinnuttaminen ja ”shirkin”, eli monijumalaisuuden eliminoiminen, on välttämätöntä. On siis vain olemassa salafismiin perustuva yksi oikea oppi ja kaikki, joka on ristiriidassa sen kanssa, tai sitä vastaan, täytyy tuhota.

On tietenkin täysin kohtuutonta rinnastaa Palestiina-aktivistien kaikkein radikaaleinta ainesta terroristijärjestöön. Epäilen kuitenkin, että ryhmien ajattelutavassa on jotain yhteistä. Koska Palestiinan asia on niin tärkeä ja jalo, ja Israelin valtio ja “sionismi” on niin kauttaaltaan paha, kuuluu sitä vastaan taistella kaikin keinoin ja sen väärämielisyys tuhota. Pahimmillaan tämä ulottuu taistelun kannalta epäoleellisten maalausten tuhoamiseen n. 100 vuotta sitten eläneestä poliitikosta, joka tuki juutalaisvaltion perustamista. Miten Palestiinan asia nykypäivässä eteni tämän teon ansiosta? Nyt ihmiskunta menetti peruuttamattomasti taideteoksen Britannian historiaan merkittävästi vaikuttaneesta päättäjästä pysyvästi.

Balfouria edustava maalaus ei varsinaisesti ole kantaaottava tai perinteisessä merkityksessä poliittinen. Se on Britannian historian tuotos eikä sillä lähtökohtaisesti ole agendaa tai sanomaa. Maalauksen näytillä pitäminen yksinkertaisesti ilmentää yhtä osaa Britannian historiasta. On kestämätön linja poistaa kaikki sellainen historiallinen materiaali, joka vähänkään riitelee nykyhetken poliittisen tai moraalisen kokemuksen kanssa.

Historian kuuluu pysyä ja näkyä taiteen, arkkitehtuurin ja kaiken muun kautta. On meidän nykypäivän ihmisten tehtävä muodostaa omat tulkintamme siitä, mitä opimme historiastamme. On yksinkertaisesti väärin, että tuhoaisimme oman kulttuuriperintömme poliittisten trendien viitoittamana. Se on varma tie barbarismiin.