Suomi tarvitsee perustuslakiin kirjatun velkajarrun

Mikä suojelee tulevia sukupolvia tämänhetkisten päättäjien holtittomalta rahankäytöltä? Demokraattisissa yhteiskunnissa puhutaan usein riskistä enemmistön tyranniaan. Harvemmin taas puhutaan riskistä tyranniaan suhteessa tuleviin sukupolviin. Päätöksiä voi tehdä aina helposti niiden kustannuksella, joilla ei ole siinä hetkessä äänivaltaa. Tämä luo epäterveen kannustimen siihen, että laitamme tulevat sukupolvet maksamaan nykyisyydessä tehtävien päätösten seuraukset.

Näen ainoaksi keinoksi tähän ongelmaan puuttumiseksi sen, että Suomen perustuslakiin kirjattaisiin velkajarru. Olen kirjoittanut aiheesta aiemminkin Kokoomusnuorille yhdessä Maria Mialan kanssa sekä oman tekstini tänne blogiini. Aiemmat tekstini aiheesta eivät ole vanhentuneet ollenkaan. Päinvastoin ne ovat ajankohtaisempia kuin koskaan aiemmin. Olen Orpon hallituskauden aikana tullut siihen lopputulokseen, että tämä on ainoa varma keino Suomen valtiontalouden tulevaisuuden turvaamiseksi seuraaviksi vuosikymmeniksi. Politiikkaa ei ole kestävää tehdä vaalikausikohtaisena pikavoittopelinä. Horisontin on aina oltava kauas tulevaisuuteen. Nykyhetken päätöksissä on ajateltava tulevien sukupolvien etua parhaan arviointikykymme mukaan.

Tällä hetkellä kaikki realiteetit huomioiden Suomella on hyvä hallitus, joka uskaltaa toimia valtiontalouden tilan korjaamiseksi. Kuitenkin on myös niin, että Suomi on lopulta todella vasemmistolainen maa. Olisi epärealistista odottaa messiaanisesti Javier Milein kaltaisen libertaarijohtajan ratkaisevan Suomen talousongelmat kertaheitolla, vaikka ajatus tuntuukin houkuttelevalta. Todennäköisesti Orpon hallitus on ideologisesti oikeistolaisin hallitus, jonka tulemme saamaan hetkeen.

Asia on myös käytännössä niin, että vaaditaan vain yhdet hävityt eduskuntavaalit kokoomukselle, jolloin olemme jälleen tilanteessa, jossa talousholtiton politiikka muuttuu valtavirraksi ja nyt tehty työ voidaan laajalti mitätöidä. SDP:llä, keskustalla, vihreillä tai varsinkaan vasemmistoliitolla kun ei käytännössä ole mitään uskottavia toimenpiteitä Suomen valtiontaloudellisten vaikeuksien ratkaisemiseen. Kuvaavaa on, ettei mikään näistä puolueista suostunut julkaisemaan vaihtoehtobudjettinsa valtiovarainministeriön laatimaa vaikutusarviota. Tulevien sukupolvien tulevaisuus ei saa olla vaakalaudalla yksittäisten vaalien tulosten seurauksena. Näillä tulevilla sukupolvilla, jotka eivät voi vaikuttaa nykyisyyteen, on oltava perustuslaissa taattu oikeusturva.

Suomelle olisi olemassa myös valmis malli velkajarrun toteuttamiseksi. Saksassa käytössä oleva Schwarze Null (”musta nolla”) on kiinnostava esimerkki perustuslakiin nojaavasta valtion budjettivallan rajaamisesta. Vuonna 2009 Saksan perustuslakiin kirjattiin periaate, jonka mukaan liittovaltion budjetin tulee olla tasapainossa tai ylijäämäinen. Malli sallii uutta velkaantumista vain hyvin rajatusti, korkeintaan 0,35 prosenttia bruttokansantuotteesta. Tästä rajasta voidaan poiketa ainoastaan vakavissa kriisitilanteissa.

Schwarze Null-järjestelmä on myös tuottanut tuloksia, sillä Saksan on onnistunut vähentämään valtionvelkaansa. Mukautuminen Schwarze Null-järjestelmään vaati Saksalta merkittäviä rakenteellisia uudistuksia, järjestelmällistä menojen karsimista ja verojärjestelmän tehokkuutta. Malli on auttanut Saksaa pitämään velkatasonsa kohtuullisena ja vahvistanut maan julkisen talouden uskottavuutta kansainvälisillä markkinoilla.

Kuva Saksan valtionvelan suhteesta bruttokansantuotteeseen vuosina 2007-2022. Lukuunottamatta koronan aiheuttamaa velkapiikkiä, on Schwarze Null toiminut tehokkaasti pitämään valtionvelan määrän maltillisena suhteessa talouden kokoon vuosina 2010-2019. (Lähde.)

Kaiken rehellisyyden nimissä on silti todettava, että velkajarrumallissa on myös joitain epäkohtia. Ensinnäkin, se on avuttoman kankea ja joustokyvytön. Velkajarru ei salli taloudellisesti järkevänkään velan ottamista muun muassa mittavia infrastruktuuriprojekteja tai muita valtiollisia hankintoja varten. Välillä nämä voisivat olla laskennallisesti kannattavia. Hyvä esimerkki tästä on kun Itävalta laski onnistuneesti liikkeelle 100 vuoden joukkovelkakirjoja käytännössä nollakoroilla rahoittaakseen erilaisia hankkeita talouden elvyttämiseksi. Nyt Itävalta hyötyy suoraan joukkovelkakirjoista saaduista varoista samalla kun näiden arvo dilutoituu inflaation seurauksena. Erityisesti keynesiläistä talouspolitiikkaa kannattavat ovat velkajarrumallille kriittisiä, sillä tiukka budjettikuri ei mahdollista juurikaan vastasyklistä elvytystä.

Väitän, että kokonaisuutena velkajarrumallin ilmeiset hyödyt ovat silti suurempia kuin sen haitat. Poliitikoilla, myös oikeistolaisilla poliitikoilla, on liian suuri kiusaus ottaa velkaa erilaisten poliittisesti motivoituneiden hankkeiden rahoittamiseksi tarpeen tullen. Turvalukko löperöä rahankäyttöä vastaan olisi mitä parhain oikeusturva tuleville äänestäjille ja takaisi, että Suomi pysyisi ennustettavalla talouspoliittisella uralla. Ennustettava talouspolitiikka taas hyödyttäisi meitä korkeampana investointihalukkuutena, ennustettavampana talouden kehityksenä ja vakautena.

Siksi tarvitsemme perustuslakiin kirjatun velkajarrun – Tulevien sukupolvien parhaaksi.