Irtoaminen Ottawan sopimuksesta olisi viisasta

Tämä kirjoitus on alun perin julkaistu Uudessa Suomessa. Voit lukea sen alkuperäisen version klikkaamalla tästä (avautuu uudessa ikkunassa).

Ajatuspaja Suomen Perusta teetti kyselytutkimuksen, jonka mukaan 53 prosenttia suomalaisista kannattaa irtautumista jalkaväkimiinat kieltävästä Ottawan sopimuksesta. Asenneilmapiirin muutos kielteiseksi menneisyyden idealismille ei ole yllättävää kiristyneessä turvallisuuspoliittisessa tilanteessa.

Keskustelu toimenpiteistä jalkaväkimiinojen palauttamiseksi on saanut jo aiempaa nostetta Puolan pääministeri Donald Tuskin ilmoittaessa maan aikomuksesta irtautua Ottawan sopimuksesta. Kotimaisesti keskustelu on käynyt Ukrainan sodan alusta alkaen kuumana, kun esimerkiksi puolustusvaliokunta lausui vuonna 2023, ettei valiokunnan ja sen kuulemien asiantuntijoiden mukaan ”mikään nykyään käytössä oleva järjestelmä [ei] voi kokonaan korvata jalkaväkimiinoilla aikaan saatavaa suorituskykyä, erityisesti miinakauhua”.

Muuttuneessa turvallisuusympäristössä muuttuneet turvallisuusratkaisut

Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa on muuttanut perustavanlaatuisesti eurooppalaista turvallisuusympäristöä. Naiivin yhteistyön aikakausi on päättynyt, ja suomalaisenkin puolustusajattelun on oltava realistista. Kun idän naapurimme on osoittanut valmiutensa käyttää massiivista asevoimaa rajojen muuttamiseen, tarvitsemme kaikki mahdolliset puolustuskeinot käyttöömme.

Samalla jalkaväkimiinat ovat teknologisesti kehittyneet merkittävästi sitten Ottawan sopimuksen allekirjoittamisen. Moni huoli koskien jalkaväkimiinoja liittyy niiden humanitääriseen puoleen ja vaikeuteen poistaa asentamisen jälkeen, varsinkin jos miinakenttien tarkoista sijainneista ei ole pidetty riittävää selkoa. Kuitenkin nykyaikaiset miinat voidaan varustaa itsetuhomekanismeilla, jotka aktivoituvat tietyn ajan kuluttua, tai ne voidaan etäaktivoida ja -deaktivoida. Tarkat paikannustiedot ja kehittyneet merkintäjärjestelmät vähentävät siviiliuhrien riskiä merkittävästi.

Suomi on myös historiallisesti aina ollut tunnollinen miinakenttien dokumentoinnissa ja merkitsemisessä. Keskeinen syy Ottawan sopimuksen edistämiseksi oli monien sisällissotaa kärsineiden maiden jalkaväkimiinojen käyttö, kun jalkaväkimiinoista on tullut piinaava ongelma pitkäksi aikaa jo konfliktin päätyttyä. Tästä suomalainen miinojen käyttötapa osana suunnitelmallista maanpuolustusta eroaa täysin, eikä humanitääristen huolien linkittäminen Suomeen tarpeettomien uhrien muodossa ole perusteltua.

Turvallisuusympäristön muuttuessa myös puolustusratkaisujen on muututtava – vanhoissa sopimuksissa pitäytyminen idealismin nimissä ei ole vastuullista turvallisuuspolitiikkaa, etenkin kun sopimuksen alkuperäinen konteksti eroaa merkittävästi Suomen tilanteesta.

Kustannustehokkuutta ja maantieteellistä realismia

Geopoliittiikkaa on jo pitkään useiden maiden johtajien ja ajattelijoiden silmissä määrittänyt ”Maantiede määrää kohtalon” -ajattelu. Suomelle 1340 kilometriä pitkä itäraja asettaa puolustukselle ainutlaatuisia haasteita, joihin jalkaväkimiinat tarjoavat kustannustehokkaan ratkaisun. Metsäinen, harvaan asuttu ja paikoin vaikeakulkuinen maasto on kuin luotu hidastamaan ja kanavoimaan vihollista miinoitteiden avulla.

Ottawan sopimuksen jälkeen hankitut korvaavat järjestelmät, kuten viuhkapanokset ja erilaiset kaukomiinoitteet, maksavat selvästi enemmän verrattuna perinteisiin jalkaväkimiinoihin, mutta eivät tuota samaa pelotevaikutusta tai estä ja hidasta vihollisen liikettä yhtä tehokkaasti. Jos Suomella olisi riskinä päätyä vuosia kestävään konfliktiin, olisi järjenvastaista olla hyödyntämättä jalkaväkimiinoja maan puolustamiseen.

Puolustusbudjettimme on rajallinen, ja jokainen miljoona tulisi käyttää mahdollisimman vaikuttavasti. Jalkaväkimiinojen palauttaminen arsenaaliin vapauttaisi resursseja muihin kriittisiin puolustusinvestointeihin. Voidaan arvioida, että Ottawan sopimuksen aiheuttama suorituskykyvaje on vaatinut satoja miljoonia euroja investointeja puolustuksen korvaaviin järjestelmiin, eikä vajetta ole silti kyetty täysin paikkaamaan. Suomen kaltaisessa maassa, jossa reserviläisarmeijan on kyettävä puolustamaan laajoja alueita rajoitetuilla voimavaroilla, ovat jalkaväkimiinat resurssien järkevää käyttöä.

Moraali ja juridinen oikeus puolustautua

Idealismi ja realismi ovat tosielämässä usein vastakkain. Olisi tietysti kaunista elää maailmassa vailla sotia ja jalkaväkimiinoja, ja tähän on idealistisella tasolla myös pyrittävä. Ajatus on jalo. Realistin on kuitenkin todettava, että itänaapurinamme on valtio, jota eivät tunnu kiinnostavan kansainväliset sopimukset, rauha tai ihmisoikeudet. Ukrainan sota on julma muistutus siitä, että idealismi ei riitä suojaksi hyökkääjää vastaan. Suomen on suhtauduttava uhkaan sen vaatimalla vakavuudella.

Puolustussodankäynti on aina moraalisesti perusteltavissa, ja jalkaväkimiinat ovat luonteeltaan puolustuksellisia aseita. Niitä ei viedä toisen valtion alueelle, vaan niillä suojataan omia rajoja ja alueita. Miinat asetetaan estämään ja hidastamaan hyökkääjää, antaen puolustajalle kriittistä aikaa ja resursseja vastarintaan. Valtion tärkein tehtävä on suojella kansalaisiaan, ja tässä valossa Suomea parhaiten puolustavien välineiden käyttö on ennemminkin moraalinen velvollisuus.

On myös juridisesti todettava, että Ottawan sopimuksesta irtautuminen on täysin mahdollista ja toteutettavissa kansainvälistä oikeutta kunnioittaen. Sopimuksen artikla 20 mahdollistaa irtautumisen kuuden kuukauden irtisanomisajalla. Puolan kaltaisten maiden esimerkit osoittavat, että sopimuksesta irtautuminen on varteenotettava vaihtoehto myös EU-valtiolle. Juridinen tie on siis avoin – tarvitaan vain poliittista tahtoa ja rohkeutta tehdä tarvittava päätös.