EU:n liittovaltiokehitys on murrettava

Mitä pidempään olen seurannut keskustelua Euroopan unionista, sitä vakuuttuneemmaksi olen tullut siitä, että Suomen asema mahdollisessa EU:n liittovaltiossa olisi kestämätön. Jo nyt vallitsevassa tilanteessa pienen jäsenmaan vaikutusvalta EU:ssa on varsin vaatimatonta. Liittovaltiomallissa, joka todennäköisesti sisällyttäisi Euroopan parlamentille entistä suurempien valtaoikeuksien myöntämisen ja kansallisten parlamenttien relevanssin heikentämisen, olisimme entistä heikommassa asemassa.

Merkittävä esimerkki tilanteesta, jossa Suomen kansallisten etujen ohi käveltiin talloen, oli EU:n hyväksyessä ennallistamisasetuksen. Suomalaisia metsistä ja soita kiintiöidään ennallistettaviksi. Samaan aikaan etelämpänä Euroopassa vastaavat metsät on kaadettu ja suot kuivatettu jo satoja vuosia sitten teollistumisen ja asutuksen tieltä. Suomi siis maksaa vastuullisesta metsänhoidosta, vihreästä luonnonvarastaan ja joutuu sitomaan käsiään metsätaloudessa. Pienen Suomen ääni kuului liian heikosti Brysselissä ennakkovaikuttamisessa ja äänestys asetuksesta meni tiukasti läpi.

Muita vähäpätöisempiä, mutta ei merkityksettömiä, päätöksiä ovat esimerkiksi olleet EU:n pakkausasetuksen asettama uhka Suomen pullopanttijärjestelmälle. Pienyrityksille EU-sääntelystä johtuva ALV-alarajahuojennuksen poistuminen on myös väistämättä haitallista, sillä Suomi ei ole kansallisesti suunnitellut korvaavia tai muutosta hyvittäviä kevennyksiä pienyrittäjille.

Samaan aikaan COVID-19 pandemian jäljiltä koko EU:n laajuiset valtiontukisäännöt ovat löyhentyneet ja komissio on entistä löperömmin sallinut valtiontukia yritysalalla. Pieni Suomi jää valitettavasti tässäkin kilpailussa jalkoihin, jossa suurille jäsenmaille annetaan puitteita leveillä hartioillaan tukea yritystoimintaa entistä enemmän. Kiistaa EU:n elvytyspaketista oli myös muissa jäsenmaissa, mutta paketin lopputulos oli sekin pettymys Suomelle. Maksamme enemmän kuin saamme paketista ja sitouduimme jättimäiseen yhteisvelkaan. Kaiken kruunuksi merkittäviä osia elpymispaketin varoista ei olla saatu käytettyä ja pahimmillaan varoja on valunut suoraan järjestäytyneelle rikollisuudelle.

Murheita koskien EU:n päätöksentekoa riittää, enkä usko, että nämä murheet vähenisivät sillä, jos siirtäisimme valtaa entistä enemmän pois omista käsistämme. Teoriassa moni EU:n vallitsevista ongelmista olisi korjattavissa sillä, jos meillä olisi parempia päättäjiä. Järjestelmätasolla on kuitenkin nähdäkseni tehtävissä jo johtopäätös. EU ei ole valmis syvempään integraatioon, sillä olemassa olevissa järjestelyissä on havaittavissa merkittäviä poliittisia ja rakenteellisia ongelmia.

Tässä vaiheessa on syytä huomioida, että ajatus Euroopan unionin liittovaltiosta on tietysti täysin eri asia kuin pelkkä Euroopan unionin jäsenyys. Jäsenyys EU:ssa on ollut tietyistä epäonnistumisista huolimatta väistämättä parempi vaihtoehto kuin olisi ollut jättäytyä pois EU:sta. EU olisi ollut olemassa myös ilman Suomea ja olisi tehnyt sellaisia päätöksiä, jotka eivät olisi miellyttäneet meitä. Kuitenkin vaihtoehtoistodellisuudessa, jossa Suomi ei olisi EU:ssa, EU:n päätökset vaikuttaisivat olennaisesti edelleen meihin, mutta meillä ei olisi edes vähäistä sananvaltaa EU:n asioihin. Ilman EU:ta Suomi olisi todennäköisesti investoinneissa, kaupankäynnissä ja kehityksessä Pohjolan takapajula. Iso-Britannia osoitti myös jo käytännön tasolla, ettei eroamisessa EU:sta yksinkertaisesti ole järkeä. Tietyin reunaehdoin jäsenyys EU:ssa tulee varmastikin olemaan myös tulevaisuudessa Suomelle kannattavaa, mutta oman maamme edun parhaaksi Suomen vaikuttavuutta EU:ssa on kasvatettava huomattavasti.

Suomella täytyisi olla myös valmius entistä useammin luopua mallioppilaan imagosta ja estää sellaisten päätösten läpimeno, jotka ovat haitaksi Suomelle. Lukuisat muut maat ovat tarvittaessa osanneet olla EU:lle hankalia, kuten elpymispaketin osalta ”nuuka nelikko”, johon sisältyi Hollanti, Itävalta, Ruotsi ja Tanska. Tätä kautta maat saivat huomattavasti suotuisammat järjestelyt paketissa. Suomellakin olisi pitänyt olla valmius häikäilemättömään kansallisen edun vaalimiseen. EU:ssa jäseniä kuitenkaan emme ole minkään itseisarvon takia, vaan sen tuottaman kansallisen hyödyn johdosta. Usein yhteistyö on viisain menettelypolku, mutta suomalaisten päättäjien olisi aina hyvä muistaa Brysselissä, miksi siellä ollaan päättämässä asioista.

Liittovaltiokehityksen sijaan EU:n on tarkasteltava kriittisesti sen olemassa olevia instituutioita ja korjattava niissä ilmeneviä ongelmia. Esimerkiksi EU:n vakaus- ja kasvusopimus on muuttunut kuolleeksi pykäläksi eikä yksittäisten jäsenmaiden holtittomaan taloudenhoitoon ole riittäviä jarrumekanismeja. Yhteisvaluutta euron seurauksena olisi välttämätöntä, että rahaliiton piirissä olevilla mailla olisi luotettavat ja ennalta-arvattavat talouspoliittiset linjaukset. Vaihtoehtoisesti EU:n on tarkasteltava nykyistä rahaliittoa kriittisesti kokonaisuutena ja pohdittava siirtymää kestävämpään järjestelyyn, joka huomioisi EU:n sisäiset talouksien erot ja tarpeet. Ajatuspaja Liberan jo yli kymmenen vuotta vanha teos Euron tulevaisuus – Suomen vaihtoehdot on edelleen ajankohtainen keskustellessa vaihtoehdoistamme.

Nykyisessä muodossaan EU-jäsenyys on Suomelle välttämätön, mutta liittovaltiokehitys veisi maamme entistä heikompaan asemaan päätöksenteossa. Suomen tulisi ottaa aktiivisempi ja tarvittaessa rakentavasti kriittisempi rooli EU:ssa. Meidän pitäisi lisäksi osata ajaa määrätietoisemmin omia kansallisia etujaan muiden jäsenmaiden tapaan. EU:n kehityksen painopisteen tulisi olla nykyisten instituutioiden ja erityisesti talousjärjestelmän ongelmien korjaamisessa sen sijaan, että valtaa keskitettäisiin entisestään.