Miltä sinusta kuulostaa ajatus, että yliopistossa opiskelevilla on vuosittainen pakko maksaa keskimäärin 40-80 euron välillä vaihtelevaa jäsenyysmaksua ylioppilaskunnalle? Jäsenmaksua ei voi välttää eikä ylioppilaskunnasta voi käytännössä erota, jolloin voidaan kohtuudella puhua pakkojäsenyydestä. Samalla ylioppilaskuntien jäsenten mandaatilla edustajistot usein ajavat tavoitteita, jotka ovat täysin irrallaan ylioppilaskunnan päätoimialasta eli opiskelijoiden edunvalvonnasta, kuten aktivismia Israel–Palestiina-konfliktissa ja Israel-boikottia. Saman ilmiön voidaan todeta tapahtuneen vuosien aikana lukuisissa yliopistoissa, vaihtelevin silloisena hetkenä puhuttaviin teemoihin liittyen.
Tällä hetkellä ylioppilaskunnat ympäri Suomea toimivat siis koko jäsenistönsä äänellä milloin minkäkin yhteiskunnallisesti trendikkään virtauksen puolesta, ilman että yksittäisellä jäsenellä on mahdollisuutta sen erityisemmin vastustaa tehtäviä päätöksiä eroamalla ylioppilaskunnasta. Tilanne on eriskummallinen, sillä Suomessa ei ole oikeastaan muita vastaavia järjestöjä, joihin kuuluminen olisi samalla tavalla lakisääteisesti pakollista. Samalla ylioppilaskuntien jäsenet ovat henkilökohtaisilla rahoillaan kiinni ylioppilaskuntansa toiminnassa omilla jäsenmaksuillaan. Kenties kaikista hirvittävin tarina tästä taloudellisesta vastuusta löytyy maamme pääkaupungista Helsingistä.
HYY:n tragikoominen romahdus
Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan, eli HYY:n tarina siitä, mihin holtiton ylioppilaskuntapolitiikka pahimmillaan johtaa, on erityisen maininnan arvoinen. Keskimääräisen HY:n opiskelijan näkökulmasta pakkojäsenyyden irvokkaat epäkohdat ovat tulleet ilmi, kun holtiton ylioppilaskunnan varojen käyttö on ajanut HYY:n musertaviin talousvaikeuksiin. Aiheesta on uutisoitu pitkin vuotta, kun esimerkiksi Ylioppilaslehti, Ilta-Sanomat, Yle ja Helsingin Sanomat ovat käsitelleet aihetta. Kriisin ytimen voisi tiivistää siihen, kuinka HYY:n kiinteistöyhtiö Ylva on päätynyt merkittäviin maksukyvyttömyysongelmiin mittavien kiinteistötoimintaansa liittyvien velkojen seurauksena. Samalla velkojen korot ovat kasvaneet, ja Helsingin ydinkeskustassa sijaitsevien arvokiinteistöjen arvo ei markkinatilanteen vuoksi vastaa sitä riskiä, jonka Ylva on ottanut sen kiinteistöjen kehityshankkeissaan.
Tilanne näyttää HYY:n osalta tällä hetkellä siltä, että on täysin mahdollinen skenaario, ettei HYY:lle jää ollenkaan omaisuutta. Romahdus on tragikoominen, kun ottaa huomioon, kuinka HYY:tä saattoi yhdessä vaiheessa pitää maailman rikkaimpana ylioppilaskuntana. Koko pohja HYY:n edunvalvontakyvyltä romahtaa talousvaikeuksien keskellä ja vastuunkantajia tilanteessa vaikuttaa olevan niukasti. Käytännössä ainoat vaihtoehdot HYY:llä ovat joko leikata koko palveluverkko minimiin tai nostaa jälleen ylioppilaskunnan jäsenmaksua. Pakkojäsenyyden kahleissa olevan opiskelijan rooli koko tilanteessa on niellä purematta viime kädessä edustajiston poliittisen vastuun piirissä olevat päätökset ja kärsiä niiden seuraukset.
Muutos on edelleen pitkän matkan päässä
Vuoden 2024 lopussa Opetus- ja kulttuuriministeriö julkaisi pakkojäsenyydestä selvityksen, jossa todettiin, että pakkojäsenyys on edelleen perusteltu. Lopputulos ei ole sinänsä yllättävä, sillä Y-liikkeen enemmistö koostuu pääosin vasemmistoon kallellaan olevista edustajista, jotka ovat suoria edunsaajia nykyjärjestelmässä. Myös valtionhallinnon koneisto, aina virkamiehistä Suomen kärkipoliitikkoihin, on täynnä sellaisia päättäjiä, jotka ovat samaisen järjestelmän kasvatteja. Kynnys muutokselle on korkea, jolloin järjestelmän muuttamista helpommaksi ratkaisuksi nähdään nykytilan ylläpitäminen. Maksumiehenä tässä toimivat kaikki ylioppilaskuntien jäsenet ympäri Suomea.
Olen myös itse ehdolla Tampereen yliopiston ylioppilaskunnan edustajistovaaleissa kannatusmielessä, ainoana teemanani vastustaa ylioppilaskuntien pakkojäsenyyttä. Sen enempää tai vähempää en lupaa, sillä uskon ylioppilaskunnan pakkojäsenenä itseni velvolliseksi tuomaan myös oman tätä järjestelmää vastustavan näkökantani esille. Vuosina 2022-2025 olen toiminut Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunnan edustajiston jäsenenä samalla teemalla. Käytännön tasolla yksittäisten edustajien kyky edistää kyseistä vaaliteemaa edustajistoissa on lähes mahdotonta, ellei ylioppilaskuntien hiljainen enemmistö herää vaikuttamaan asiaan äänestämällä pakkojäsenyyttä vastustavia ehdokkaita.
Muutos ylioppilaskuntien pakkojäsenyyteen ei synny itsestään. Muutosta on edistettävä periksiantamattomasti kaikilla rintamilla: niin ylioppilaskuntien sisällä, julkisessa keskustelussa kuin valtakunnallisen politiikan tasolla. Jokainen pakkojäsenyyteen liittyvän epäkohdan esiin tuominen, siihen tarttuva keskustelu, kirjoitus tai sitä vastaan ehdolle asettuminen edustajistovaaleissa on askel kohti tämän räikeän epäkohdan korjaamista. Vain sitkeä keskustelun ylläpitäminen voi murtaa nykyisen pakkojäsenyyteen perustuvan järjestelmän ja palauttaa opiskelijoille oikeuden valita, ketä ja mitä he todella haluavat tukea.