Politiikassa usein arvioidaan eri päättäjien tekemiä päätöksiä jälkiviisauden perspektiivistä. Tämä on sinänsä loogista. Usein päätösten aidot seuraukset ilmenevät vasta kauan sen jälkeen, kun päätös on tehty, jolloin niitä voidaan täysimääräisesti arvioida. Kyseinen arviointimenetelmä jättää kuitenkin usein päätöksentekoprosessiin liittyviä olennaisia tekijöitä huomiotta.
On kuitekin perusteltua myös tarkastella päätöksiä toisesta persektiivistä: Minkä saatavilla olevan tiedon varassa ja millaisessa kontekstissa päätös tehtiin? Kaikki tehtävien päätösten seuraamukset eivät myöskään ole helposti ennustettavissa. Jos päätöksellä on odottamattomia seuraamuksia, joita ei oltaisi voitu päätöstä tehdessä pitää todennäköisinä, miten täät pitäisi arvioida?
Arviointi itsessään on myös terminä monitulkintainen. Päätöksiä voidaan arvioida lukuisista eri tulokulmista, jotka arvioija voi itse asettaa. Tulkintojen rajaukset voivatkin vaikuttaa olennaisesti siihen, mihin lopputulokseen arvioinnissa päädytään. Saman päätöksen tulkinnasta eri tulokulmista voidaankin päästä hyvin erilaisiin lopputuloksiin.
Vastuullisten päätösten tekeminen ei ole näiden tekijöiden vuoksi niin helppoa, kuin miten asia mielletään. Usein on myös niin, että toimimattomuus ei ole mahdollista. Tästä johtaa tilanne, jossa päätöksiä täytyy tehdä lukuisten eri vaihtoehtojen väliltä ilman täydellistä varmuutta lopputuloksista. Sama logiikka pätee kaikkeen päätöksentekoon, esimerkiksi myös yritysmaailmassa.
Poliittiset päättäjät ovat kuitenkin demokratiassa tilivelvollisia äänestäjilleen. Jos päätökset eivät miellytä, voi päättäjät äänestää ulos luottamustehtävästään. Tulosvastuullisuus on tässä mielessä siis erilaista, kuin esimerkiksi jos yrityksen toimitusjohtaja epäonnistuu tehtävässään. Poliitikko voi tulla jälleen valituksi esimerkiksi eduskuntaan, vaikka enemmistö suomalaisista olisi tyytymättömiä tämän toimintaan. Useimmiten järkevästi toimivassa yrityksessä tulosvastuun mukaisestii johto vaihdetaan, jos ei saada haluttuja lopputuloksia. Tämäkin on tietysti kuitenkin karkea yksinkertaistus.
Päätöksentekoa rajaavat myös lukuisat muut tekijät. Millaisen päätöksen taakse voidaan saada enemmistö? Millainen päätös on lainmukainen ja on päättäjän toimivaltuuksien piirissä? Nämä asiat vaikuttavat suoraan siihen, että vaikka olisi olemassa ideaalimpi päätös, ei sitä voida tosiasiassa tehdä.
Viime kädessä päätöksestä seuraavat tulokset ovat ratkaisevia. Siihen, millaiseen päätökseen päädytään kussakin tilanteessa vaikuttavat kuitenkin lukuisat erilaiset tekijät, jotka haastavat suoraviivaisesti päätöksenteon arviointia. Näiden seikkojen arviointi jää usein toissijaiseksi politiikan analyysissä. Vastaava monipuolinen arviointi olisi kuitenkin useimmiten tarpeen, että voidaan päästä yleisluontoisesta “Asiasta X seurasi asia Y” arviosta siihen, miksi päätöksessä päädyttiin asiaan X.
Hyvä päätöksenteon arviointi ei siten tarkoita ainoastaan sen tarkastelemista, mitä päätöksestä seurasi, vaan myös sen ymmärtämistä, miksi juuri kyseinen päätös tehtiin. Päätöksentekijän vastuuta ja päätöksen seurauksia ei tällä tavoin pidä häivyttää, mutta niiden arvioinnissa on huomioitava myös päätöksentekohetkellä vallinnut epävarmuus, käytettävissä ollut tieto, mahdolliset vaihtoehdot sekä päätöksentekoa rajoittaneet reunaehdot. Vasta tällöin voidaan muodostaa kokonaisvaltaisempi kuva siitä, oliko päätös perusteltu suhteessa siihen tietoon ja niihin mahdollisuuksiin, jotka päätöksentekijällä tosiasiassa olivat käytettävissään.