Unto Hämäläinen kirjoitti Helsingin Sanomiin ansiokkaan tekstin vaalien liiallisesta määrästä Suomessa. Äänestysaktiivisuuden trendi on ollut jo pitkään laskeva, kansalaisten kiinnostus poliittiseen osallistumiseen – erityisesti ehdolle asettumisen muodossa – hiipuu, ja keskivertoäänestäjän on yhä vaikeampi pysyä jatkuvien vaalien tahdissa.
Ehdotan yksinkertaista mutta mullistavaa muutosta: eduskuntavaalien, kuntavaalien ja aluevaalien yhdistämistä samaan ajankohtaan. Kyse ei ole kosmeettisesta säädöstä, vaan strategisesta toimenpiteestä yleisen äänestysaktiivisuuden kasvattamiseksi. Viime vuosien vaalikierros on ollut kuluttava. Vuodesta 2021 lähtien vaaleja on järjestetty joka vuosi. Viime vuonna meillä oli jopa kahdet vaalit. Ei olekaan ihme, että ihmiset kokevat vaaliväsymystä ja äänestysaktiivisuuden ennustetaan olevan matala tulevissa kunta- ja aluevaaleissa.
Yksinkertaisesti sanottuna: äänestäjät eivät enää jaksa kiinnostua, kun vaalit seuraavat toisiaan liian tiheään tahtiin. Ehdotukseni vähentäisi vaalivuosien määrää merkittävästi – käytännössä jäljelle jäisivät vain europarlamentti- ja presidentinvaalit näiden kolmoisvaalien rinnalla. Europarlamentaarikkojen ja Tasavallan Presidentin kausien pituudet ovat pidempiä kuin kunnan- ja aluevaltuutettujen tai kansanedustajien, minkä vuoksi näitä vaaleja ei tällä hetkellä voida yhdistää.
Vaalien yhdistäminen loisi myös selviä synergiaetuja. Eduskuntavaalien korkeampi kiinnostus voisi nostaa myös kunta- ja aluevaalien äänestysaktiivisuutta. Samalla säästettäisiin rahaa, kun kaikki vaalit hoidettaisiin kerralla samojen vaalivirkailijoiden ja äänestyspisteiden puitteissa.
Huonojakin puolia toki olisi, kuten riski siitä, että äänestäjän näkökulmasta voi olla epäselvää, mistä kussakin vaalissa päätetään. Uskallan kuitenkin väittää, että keskivertosuomalainen äänestäjä on täysin kykenevä erottamaan eri vaalit ja niiden käsittelemät asiat. Näkisin siis, että vaalien yhdistämisestä saatavat hyödyt ylittävät mahdolliset haitat.
Muutos vaatisi käytännössä aloitteellisuutta eduskunnalta ja lainsäädännöllisiä toimenpiteitä. Lisäksi se edellyttäisi todennäköisesti parlamentaarista hyväksyntää. Käytännön toteutus vaalien yhdistämiselle edellyttäisi – ironista kyllä – todennäköisesti ennenaikaisia vaaleja, jotta kunta- ja aluevaalit saataisiin synkronoitua eduskuntavaalien kanssa. Tämä olisi kuitenkin vain kertaluontoinen toimenpide, ja sen jälkeen harventuneiden vaalivuosien edut jatkuisivat niin pitkään kuin mallista halutaan pitää kiinni.
Vaikka oma ehdotukseni ei etenisikään tätä pidemmälle, meidän on demokratian vaalimisen kannalta löydettävä keinoja, joilla vaaliosallistumisesta tulee jälleen merkityksellistä ja kiinnostavaa. Aluevaaleissa 2022 nähty 47,5 prosentin äänestysaktiivisuus oli historiallinen rimanalitus, eikä tämä voi olla suomalaisen demokratian lopullinen tila. Harvemmin, mutta sitäkin tärkeämmät vaalit voisivat palauttaa vaalivuosille niiden alkuperäisen tarkoituksen: kansanvallan toteutumisen.