Terroristeja ei voida palkita valtiolla

Tämä kirjoitus on alun perin julkaistu Uudessa Suomessa. Voit lukea sen alkuperäisen version klikkaamalla tästä (avautuu uudessa ikkunassa).

Kansainvälinen rikostuomioistuin asetti 21. marraskuuta Israelin pääministeri Benjamin Netanyahusta sekä puolustusministeri Yoav Gallantista yleisen pidätysmääräyksen. Netanyahua ja Gallantia koskevat pidätysmääräykset ovat ensimmäinen kerta, kun Kansainvälinen rikostuomioistuin on ottanut kohteekseen demokraattisen valtioiden poliittisia johtajia.

Tämä ennennäkemätön toimenpide on herättänyt paljon huomiota ja kiistaa. Pidätysmääräykset perustuvat syytöksiin sotarikoksista ja rikoksista ihmisyyttä vastaan Israelin ja Hamasin välisessä konfliktissa Gazan kaistalla. En lähde tässä kirjoituksessa tarkastelemaan juridista pätevyyttä siitä, onko kumpikaan henkilöistä todella syyllistynyt väitettyihin sotarikoksiin. Haluaisin ennemmin tarkastella sitä, kuinka olemme päätyneet tilanteeseen jossa olemme nyt Israel-Palestiina konfliktissa ja miksei Palestiinan valtio voi olla realismia lähitulevaisuudessa.

On välttämätöntä huomioida, mikä ja kenen toimet johtivat nykyiseen Israelin ja Hamasin välisen konfliktin jälleenpuhkeamiseen, jotta voidaan keskustella mahdollisuudesta rauhannevotteluihin ja Palestiinan valtioon. Lokakuun 7. päivänä 2023 Hamas teki tuhoisan hyökkäyksen Israeliin, mikä oli maan historian kuolettavin päivä sen perustamisen jälkeen vuonna 1948. Hyökkäys, jonka Hamas nimesi ”operaatio Al-Aqsa Deluge”, alkoi noin kello 6.30 aamulla massiivisella rakettitulella. Israeliin ammuttiin yli 2 200 rakettia vain 20 minuutissa, mikä nujersi Rautakupoli-puolustusjärjestelmän ja ulottui Tel Aviviin, Jerusalemiin ja Beersebaan asti.

Samanaikaisesti ainakin 1 500 Hamasin ja ”palestiinalaisen Islamilaisen Jihadin” terroristeja murtautui Israelin rajapuolustuksen läpi räjähteiden, puskutraktoreiden ja moottoroidun varjoliitimien avulla. Hyökkääjät ottivat kohteekseen sekä sotilaslaitoksia että siviilialueita, kuten ihmisten koteja, ja iskivät useisiin israelilaisiin tukikohtiin, kuten Ereziin, Zikimiin, Nahal Oziin ja Re’imiin. Tunnetuimpia tapahtumia päivältä on Hamasin terroristien silmitön hyökkäys Israelin puolella rajaa järjestettyyn Supernova-festivaaliin.

Hyökkäyksessä kuoli noin 1 200 ihmistä, joista suurin osa oli israelilaisia siviilejä, ja yli 240 ihmistä otettiin panttivangeiksi ja vietiin Gazaan. Hyökkäys yllätti Israelin poikkeuksellisena maan puolustusvoimien epäonnistumisena. Hyökkäys suunniteltiin juutalaisen Shemini Atzeretin juhlapäivälle, Hamasin käyttäen hyväkseen heikentynyttä sotilaallista valmiutta. Tämä ennennäkemätön hyökkäys johti käynnissä olevaan Israelin ja Hamasin väliseen sotaan, joka johti huomattaviin uhreihin ja tuhoon sekä Israelissa että Gazassa.

Ei voida kohtuudella siis sanoa, että Israel olisi itse aiheuttanut tilanteen, jossa se on tällä hetkellä. Ennen lokakuun 7. päivän tapahtumia, Israelin ja Hamasin väliset jännitteet olivat huomattavasti vähäisempiä. Hamas itse tietoisesti rikkoi vallitsevan tilan. Israelin hyökkäys Gazaan 7. lokakuuta 2023 tapahtuneen Hamasin hyökkäyksen jälkeen oli käytännössä väistämätöntä lukuisista syistä johtuen, joita käsittelen seuraavaksi.

Israelin hyökkäyksen tavoitteena voidaan nähdä olleen tuhota Hamas sekä sotilaallisena että poliittisena yksikkönä ja hajottaa sen infrastruktuuri ja laaja tunneliverkosto. Toinen keskeinen ja inhimillisestä näkökulmasta kaikista välttämätön tavoite Israelille oli panttivankien palauttaminen, jota pidettiin moraalisena välttämättömyytenä ja kansallisena prioriteettina. Lisäksi Hamas on useiden vuosien ajan tehnyt raketti-iskuja Israeliin, lokakuun 7. päivän tapahtumien ollen viimeinen pisara saada oikeudettomat hyökkäykset päätökset. Israelin näkökulmasta hyökkäyksen voidaan nähdä olleen välttämätön pelotteen luomiseksi tulevia hyökkäyksiä vastaan ja Hamasin uudelleen aseistamisen estämiseksi. Millainen valtio olisi reagoimatta vastaavanlaiseen järkyttävään tekoon johon Hamas syyllistyi?

Israelin ja Hamasin välillä vallitsee syvä epäluottamus ja vihamielisyys, mikä tekee neuvotteluista käytännössä mahdottomia. Netanyahun ja Gallantin pidätysmääräykset ovat entisestään kiristäneet tilannetta, vaikeuttaen diplomaattisia pyrkimyksiä. Israel tuskin suostuu neuvottelemaan sellaisten tahojen kanssa, jotka se näkee vastuullisina lokakuun 7. päivän iskuista. Ajatus kitetyy yksinketaiseen iskulauseeseen: Terroristeja ei voida palkita valtiolla.

Uskottavia neuvotteluja varten Hamasin asema Gazassa ja palestiinalaisten keskuudessa on merkittävä este, sillä Israel ei ikinä tunnustaisi Hamasia neuvottelukumppaniksi. Hamas on määritelmällisesti terroristijärjestö, jonka itse asettamana poliittis-uskonnollisena tavoitteena on Israelin tuhoaminen. Hamas ei todennäköisesti myöskään missään olosuhteissa luovu vallastaan Gazassa vapaaehtoisesti, jolloin Israelin näkökulmasta sotilaalliset keinot Hamasin kaatamiseksi ovat ainoat realistiset keinot.

Lisäksi Israelin nykyinen hallitus on ottanut vahvan kannan palestiinalaiskysymykseen. Netanyahun johtama koalitio sisältää sellaisia puolueita, jotka vastustavat palestiinalaisvaltion perustamista periaatteellisesti, joka tekee kompromisseista erittäin epätodennäköistä. Sisäpoliittisesti Israelin asetelman olisi muututtava Palestiinalle suotuisammaksi ja todennäköisesti Israelin keskeisten päättäjien vaihduttava. Olisi hyvin epätodennäköistä että pääministeri Netanyahu missään olosuhteissa olisi valmis pysyviin neuvotteluihin.

’Geopoliittisesta näkökulmasta itsenäisen Palestiinalaishallinnon luominen Länsirannalle on käytännössä mahdottomuus, sillä se asettaisi väistämättömän turvallisuuspoliittisen riskin Israelille. Jos riskit uuteen konfliktiin syttyisivät mahdollisen uuden palestiinalaisvaltion kanssa, olisi Israel huomattavasti heikommassa asemassa kuin nyt. Vaikka nimellinen ja juridisesti pätevä rauha saataisiin Israelin ja Palestiinan välille, historia ja ihmisten kokemat tunteet vuosikymmenten konfliktista eivät muutu taianomaisesti yhdellä sopimuksella. Käytännön tasolla Israelilla ei ole painetta saada konfliktiin ratkaisua eikä maan ole järkevää myöskään hyväksyä itselleen haitallisia rauhansopimusta.

Kansainvälinen yhteisö on jakautunut konfliktin suhteen; vaikka monet maat tukevat kahden valtion ratkaisua, yhtenäisen painostuksen puute sekä uskottavan ja kestävän ratkaisun puute heikentää mahdollisuuksia edistykseen. Jatkuva väkivalta ja siviiliuhrit molemmilla puolilla ovat syventäneet vihamielisyyttä ja epäluottamusta israelilaisten ja palestiinalaisten välillä, mikä tekee kansalaisten tuen saamisesta rauhanprosessille erittäin haastavaa. Alueelliset jännitteet ja muiden maiden, kuten Iranin, sekaantuminen konfliktiin monimutkaistavat tilannetta entisestään. Tämä laajempi geopoliittinen konteksti tekee rauhanneuvotteluista entistä vaikeampia. Kokonaisuutena nämä tekijät luovat tilanteen, jossa realistisia mahdollisuuksia merkityksellisille neuvotteluille Palestiinan valtiosta ei tällä hetkellä ole näköpiirissä.

Olen myös henkilökohtaisesti sitä mieltä, että tässä tilanteessa Israelin ei kuulu sitoutua palestiinalaisvaltioon, tai edes tulitaukoon ennen kuin Hamas on pysyvästi tuhottu. Poliittisen vallan vaihto vähemmän radikaaleille elementeille kuin Hamasille on välttämättömyys minkäänlaisen kestävän rauhan etenemiseksi. Palestiinan oma valtio voisi teoriassa olla sellainen asia, joka olisi mahdollista kaukana tulevaisuudessa, jos luottamus kansojen ja päättäjien välillä kasvaisi. Lisäksi kokonaisuutena Lähi-idän poliittisten jännitteiden täytyisi vähentyä niin, etteivät alueen muut valtiot, kuten Iran, puuttuisi neuvotteluihin. Nämä eivät kuitenkaan ole sellaisia lähitulevaisuuden poliittisia realistisia tavoitteita, jolloin puhe Palestiinan oman valtion muodostamisesta on käytännön poliittinen mahdottomuus.