Suomi ja sokea valtiouskovaisuus

Suomalaisessa yhteiskunnassa vallitsee poikkeuksellisen vahva usko valtioon kaikkivoipana ongelmien ratkaisijana. Tämä usko on juurtunut syvälle kansalliseen ajatteluumme erityisesti hyvinvointivaltiomallin seurauksena. Valtio huolehtii kattavalla turvaverkolla kaikista ja sillä on poikkeuksellisen suuri rooli kaikilla elämänaloilla.

Meille on varsin yleistä asenne, että kun jokin yhteiskunnallinen haaste nousee esiin, ensimmäinen reaktio on odottaa valtion väliintuloa – useimmiten veronmaksajien rahoilla toteutettuna. Vaikka hyvinvointivaltiossa on ollut ehdottomasti myös hyviä puolia, on sen seurauksena syntyneestä asenneilmapiirissä todettavissa ilmeisiä epäkohtia.

Valtiouskovainen ajattelutapa vähentää yksilön omaa toimijuutta ja luottamusta kansalaisten kykyyn ratkaista ongelmia itsenäisesti. Valtiolta odotetaan jatkuvasti lisää sääntelyä, kieltämistä ja rajoittamista. Tämä ajattelumalli on synnyttänyt käsityksen valtiosta moraalisena vartijana, joka määrittää yksilöiden toiminnan rajat – usein jopa silloin, kun kyseiset toimet eivät aiheuta todellista haittaa. Tällainen kontrollihalu on ristiriidassa yksilönvapauden perusperiaatteiden kanssa.

Yksilönvapauden merkitys on Suomessa hämärtynyt. Ekonomisti Milton Friedman on osuvasti todennut: ”Vapaan markkinatalouden vastustuksen pohjalla on lopulta uskon puute vapauteen itseensä.” Tämä ajatus pätee laajemminkin: yhteiskunnassamme on kadonnut usko siihen, että yksilöt pystyvät tekemään järkeviä ja vastuullisia valintoja ilman valtion kattavaa sääntelyä ja holhousta.

Valtiouskovaisuuden konkreettiset seuraukset näkyvät räikeimmillään epäonnistuneissa valtiollisissa hankkeissa ja omistajapolitiikassa. Tuore esimerkki on Marinin hallituksen Uniper-neuvotteluiden lopputulos. Valtion enemmistöomistama Fortum otti Uniper-sijoituksestaan 7 miljardin euron tappiot Saksan ostaessa Fortumin osuuden yhtiöstä.

Uniper ei edes ole yksittäistapaus, sillä vastaavanlaisia kömmähdyksiä on ollut Suomella ennenkin, esimerkiksi entisen valtion teleyhtiö Soneran alaskirjatessa 4,3 miljardin euron edestä lopulta arvottomaksi todettuja UMTS-toimilupia. Kertomuksia riittäisi enemmänkin, mutta näistä kaikista on johdettavissa sama johtopäätös: Naiivi valtiouskovaisuus näkyy pahasti Suomen omistajaohjauksessa. Valtio pyrkii ratkomaan ongelmia ja hakemaan tuottoja, joiden jättäminen yksityisille markkinoille olisi lopulta melkein aina parempi valinta veronmaksajalle.

Voidaan myös sanoa Suomen taloudellisen tilan olevan karu osoitus valtiouskovaisuuden vaaroista. ”Lisää valtiota” -lääke on osoittautunut pahentavan tautia sen sijaan, että se parantaisi. Viimeisten vuosikymmenten aikana jatkuva valtiollinen elvytys ja paisuva julkinen sektori ovat johtaneet heikkoon talouskehitykseen ja rajuun velkaantumiseen. Suomen bruttokansantuote on käytännössä pysähtynyt samalla, kun julkinen velka on kasvanut ennennäkemättömiin mittasuhteisiin.

Onkin varsin perusteltua todeta, että valtio on erehtyväinen, koska ihmiset ovat erehtyväisiä. Jokaisen julkisen vallan päätöksen taustalla on aina ihminen – omine rajoitteineen ja näkemyksineen. Viranomainen ei myöskään ole lähiomainen. Valtiollinen koneiston rattaissa empatia ja ihmisläheisyys on valitettavan harvinaista.

Haluammeko jatkossakin nähdä valtion kaikkivoipana instituutiona vai tunnustammeko vapauden ja vastuun merkityksen? Palvelemme yhteiskuntaa paremmin, kun rohkaisemme ihmisiä luottamaan omaan kykyynsä ratkaista ongelmia ilman valtion jatkuvaa kontrollia. Tämä ei tarkoita valtion täydellistä vetäytymistä tai minkäänlaista yövartijavaltiota, vaan fiksumpaa tasapainoa, jossa yksilön vastuunkantokyvylle annetaan aidosti arvoa.