Suomi hyötyisi talouden šokkiterapiasta

Tämä kirjoitus on alun perin julkaistu Uudessa Suomessa. Voit lukea sen alkuperäisen version klikkaamalla tästä (avautuu uudessa ikkunassa).

Suomalaista poliittista järjestelmää riivaa syväluotaava rakenneongelma. Maassamme on haastavaa saada aikaan poliittisesti merkittäviä uudistuksia. On aina helpompaa kannattaa tämänhetkisiä rakenteita ja vallitsevaa tilaa, jos ne vaikuttavat siinä hetkessä toimivan. Usein tällä ei kuitenkaan ole tekemistä sen kanssa onko vallitseva tila todellisuudessa ollenkaan kestävä.

Eräänlainen muutosvastaisuus on viisasta silloin, kun se suojaa järjestelmää päättäjiltä, jotka olisivat rikkomassa asioita, jotka eivät ole rikki. Ongelma kuitenkin on, että se edesauttaa päättäjiä olemaan toimimattomia myös sellaisten asioiden edessä, jotka ovat todellakin rikki. Keskeisimpänä rikkinäisenä asiana tällä tarkoitan Suomen valtiontalouden tilaa.

Suomen valtionvelka oli lokakuun lopussa 171,22 miljardia euroa. Vaikka Petteri Orpon hallitus tekee kiitettävästi 9 miljardin euron edestä vuotuisia sopeutustoimia valtiontalouteen, tämä ei yksinkertaisesti riitä. Vastaavanlaiset leikkaukset olisivat sopivia taloudelle, joka on lähtökohtaisesti terve.

Argentiinan presidentti Javier Milein hallinnon rohkeat uudistukset ovat esimerkki siitä, miten valtiontaloudelle voidaan asettaa ryhtiliike järkyttävistä olosuhteista riippumatta. Argentiina on lähtökohtaisesti ollut jatkuvassa talouden kriisissä vuosikymmenten ajan. Kuvaavaa maan olosuhteista on, kuinka vuonna 2018 Kansainvälinen valuuttarahasto antoi historiansa suurimman lainan Argentiinalle, joka oli kooltaan 50 miljardia Yhdysvaltain dollaria.

Nyt Milein äärimmäisen kunnianhimoisten leikkaustoimien ansiosta maalla on ensimmäistä kertaa 12 vuoteen ylijäämäinen valtionbudjetti. Lisäksi maan raju inflaatiokehitys on taitettu ja reaalipalkat ovat alkaneet kasvamaan. Leikkauksiin on lukeutunut esimerkiksi noin kymmenen prosentin kaikista maan julkisen sektorin työntekijöiden lomauttaminen ja 13 ministeriön lakkauttaminen. Milein hallinto on uskaltanut puuttua maan anteliaaseen ja kalliiseen eläkejärjestelmään, joka on asia jota ei voisi kuvitellakaan tapahtuvan Suomessa. Kokonaisuutena Milein taloutta dynamisoivia ja liberalisoivia toimia voidaan kutsua šokkiterapiaksi.

Lyhykäisyydessään Javier Milei osoittaa jälleen ekonomistina ja presidenttinä, että šokkiterapia toimii talouspolitiikassa. Olosuhteet ovat edelleen monelta suhteelta Suomessa paremmat kuin Argentiinassa, mutta olemme tilanteessa, jossa meillä ei ole talouskasvua ja ylipainoinen valtiontalous. Riittämättömillä toimenpiteillä Suomella on riski samanlaisesta kehityskulusta. Rajut leikkaukset, veroalennukset sekä julkisen hallinnon rajoittaminen voisivat toimia samanlaisena šokkiterapisena piristeenä.

Suomella ei ole enää varaa olla passiivinen taloudellisten ongelmiemme edessä. Meillä on olemassa käytännön esimerkkejä siitä, kuinka maamme tilanteesta voidaan päästä tehokkaastikin ulos. Tarvitsemme siihen vain rohkeuden ja poliittisen tahtotilan.