Suomessa on liikaa valtiota

Tämä kirjoitus on alun perin julkaistu Uudessa Suomessa. Voit lukea sen alkuperäisen version klikkaamalla tästä (avautuu uudessa ikkunassa).

Suomen työvoimatilastoihin liittyy huomattavasti masentavia lukuja. Kokonaisuutena vuonna 2023 Suomessa arvioitiin Tilastokeskuksen mukaan olevan työvoimaa 2 857 000 henkilöä. Työvoimasta työllisiä oli 2 576 000 ja työttömiä 281 000. Näistä arviolta 703 800 henkeä taas on ollut vuonna 2023 julkisella sektorilla töissä. Lukemista voidaan kokonaisuutena laskea, että meillä on yksityisellä ja kolmannella sektorilla töissä vajaa 1,9 miljoonaa suomalaista. Tarkkoihin lukemiin liittyy tietysti paljon väännön aihetta. Esimerkiksi huomattava osa julkisen tarjoamista palveluista tuotetaan yksityisellä ja taas valtaosa kolmannen sektorin työpaikoista on täysin opetus- ja kulttuuriministeriön antamien avustusten varassa eikä näitä työpaikkoja täten olisi ilman veronmaksajien rahaa.

Kokonaisuutena tilastoista on kuitenkin tehtävissä suuntaa antavasti päätelmä, että meitä hieman alle 5,6 miljoonaa Suomessa asuvaa kannattelee verotuloillaan pelottavan pieni osuus väestöstä. Julkisen sektorin työpaikat eroavat perustavanlaatuisesti yksityisen sektorin työpaikoista niiden taloudellisen dynamiikan osalta. Kun yksityisen sektorin työntekijä luo arvoa, josta yritys saa tuloja ja maksaa veroja, julkisen sektorin työntekijän palkka ja työpaikan kulut katetaan jo kerätyillä verovaroilla. Vaikka julkisen sektorin työntekijätkin maksavat veroja palkastaan, kyseessä on käytännössä vain jo kerättyjen verovarojen kierrättämistä – raha kiertää valtion kassasta työntekijälle ja siitä osittain takaisin veroina, mutta uutta varallisuutta tähän kassaan ei varsinaisesti syntnyt. Jos näin olisi, olisimme keksineet varsinaisen talouden ikiliikkujan!

Tämä kierrätysefekti tarkoittaa, että julkisen sektorin kasvu ei vahvista valtiontaloutta samalla tavalla kuin yksityisen sektorin kasvu. Päinvastoin, jokainen uusi julkisen sektorin työpaikka lisää valtion menoja ja vaatii enemmän verotuloja yksityiseltä sektorilta. Yksityisen sektorin työpaikat sen sijaan tuottavat uutta arvoa, joka kasvattaa bruttokansantuotetta ja luo uutta verotettavaa tuloa. Yksityisen sektorin työpaikat syntyvät markkinaehtoisesti kysynnän ja tarjonnan lakien mukaan, mikä takaa niiden tehokkuuden ja tarpeellisuuden. Markkinavoimia tehokkaamasta valtiosta odotetaan vielä näyttöjä. Jos yritys ei toimi tehokkaasti tai sen tuottamille palveluille ei ole aitoa kysyntää, jää se kilpailussa alakynteen ja luovan tuhon seurauksena joko parantaa liiketoimintaansa tai kaatuu. Julkisen sektorin työpaikat taas eivät ole samalla tavalla alttiita markkinoiden tehokkuusvaatimuksille, mikä valitettavan usein johtaa tehottomiin rakenteisiin ja tarpeettomiin työpaikkoihin.

Valtion roolin pienentäminen ja yksityisen sektorin kasvattaminen on siksi välttämätöntä kestävän talouden kannalta. Mitä suurempi osa työvoimasta on yksityisellä sektorilla luomassa uutta arvoa ja verotuloja, sitä paremmin pystymme rahoittamaan välttämättömät julkiset palvelut ja hyvinvointivaltion ytimen. Nykyinen tilanne, jossa verrattain pieni osa väestöstä rahoittaa massiivista julkista sektoria, ei ole pitkällä aikavälillä kestävä. Suomen valtio on lihonut ylipainoseksi ja on asetettava nyt kuntokuurille leikkaamalla valtion koosta.

On toki tärkeää huomioida, että julkisella sektorilla tehdään yhteiskunnan toimivuuden kannalta välttämätöntä työtä. Poliisit, palomiehet, opettajat ja monet muut julkisen sektorin työntekijät tuottavat kriittisiä palveluita, jotka mahdollistavat yhteiskunnan ja talouden toiminnan. Kuitenkin taloustieteen näkökulmasta on kiistaton tosiasia, ettei talouden pyörittäminen julkisen sektorin kautta ole kovinkaan järkevää. Lukuisia epäonnistuneita esimerkkejä valtiojohtoisista malleista löytyykin esimerkiksi Neuvostoliitosta, entisistä itäblokin maista, nykyisin Kuubasta ja niin edelleen. Tämä ilmiö johtuu talouden peruslainalaisuuksista: julkisen sektorin toiminta rahoitetaan verotuloilla, jotka syntyvät yksityisen sektorin tuottamasta arvonlisästä. Ilman vahvaa yksityistä sektoria ei ole verotuloja, joilla julkisia palveluita voitaisiin ylläpitää. Valtio ei voi loputtomasti kasvattaa julkista sektoria ottamalla lisää lainaa tai nostamalla veroja, sillä tämä johtaisi väistämättä kierteeseen, jossa yksityisen sektorin kyky tuottaa verotuloja heikkenee entisestään. Tästä syystä julkisen sektorin koon on oltava tasapainossa suhteessa yksityisen sektorin kantokykyyn, ja talouskasvun on perustuttava yksityisen sektorin dynamiikkaan ja arvonluontiin.

Kyseeseen täytyykin tulla entistä enemmän erilaisten palveluiden tuominen markkinoille kilpailun piiriin. Mitä enemmän valtio, kunnat ja muut julkiset yhteisöt kilpailuttavat palveluitaan, sitä varmemmin voimme luottaa julkisten varojen käytettävän tehokkaasti. Lisäksi täytyy kriittisesti tarkastella, mitkä kaikki asiat kuuluvat oikeasti valtion tehtäviin. Ovatko esimerkiksi Ylen viihdepalvelut sellainen menoerä, jota veronmaksajien pitää oikeasti nykyisessä mittakaavassa kustantaa?

Kokonaisuutena on selvää, että Suomessa on liikaa valtiota. Tilanne, jossa yli 700 000 suomalaista työskentelee julkisella sektorilla samalla kun työmarkkinoiden ulkopuolella on valtava määrä työikäisiä, on kestämätön. Tämä yhdistettynä siihen, että yksityisellä sektorilla työskentelee vain noin 1,9 miljoonaa henkilöä, tekee julkisen talouden tasapainottamisen tehtävästä haastavaa. Suomen talouden tervehdyttäminen vaatii kolmea rinnakkaista muutosta: julkisen sektorin työpaikkojen määrän vähentämistä, työmarkkinoiden ulkopuolella olevien aktivoimista työelämään sekä erityisesti yksityisen sektorin työpaikkojen merkittävää lisäämistä. Vain näin voimme luoda kestävän pohjan julkisen talouden rahoitukselle ja varmistaa, että pystymme ylläpitämään yhteiskunnan kannalta välttämättömät julkiset palvelut myös tulevaisuudessa. Valtion roolin pienentäminen ei ole ideologinen valinta vaan taloudellinen välttämättömyys Suomen tulevaisuuden turvaamiseksi.