← Takaisin blogiin

Sionismi ei ole kirosana

Martti Paldanius

Tämä kirjoitus on alun perin julkaistu Uudessa Suomessa. Voit lukea sen alkuperäisen version klikkaamalla tästä (avautuu uudessa ikkunassa).

Lähi-idän poliittisesti latautuneen historian ja nykytilanteen seurauksena sionismi on jälleen noussut ajankohtaiseksi keskustelunaiheeksi, erityisesti poliittisen vasemmiston ja kansainvälisen yhteisön kritisoidessa Israelia. Liian usein sionismi nähdään vain nykytilanteeseen sidottuna kiistakapulana, jolloin sen historiallinen tausta ja alkuperäinen tarkoitus jäävät varjoon. Tämä väärinymmärrys on johtanut siihen, että sionismista on jopa tullut demonisoitu termi. Juuri siksi on tärkeää tarkastella, mitä sionismi todellisuudessa tarkoittaa ja mistä se sai alkunsa.

Sionismi on ideologia ja kansallinen liike, jonka tavoitteena oli alkujaan juutalaisen kansan paluu esi-isiensä historialliselle kotimaalle Palestiinaan, ja itsenäisen juutalaisvaltion perustaminen. Liike syntyi 1800-luvun lopulla Euroopassa vastareaktiona juutalaisiin kohdistuvalle sorrolle ja antisemitismille. Nykyaikaisen sionismin merkittävin hahmo ja ideologinen oppi-isä, Theodor Herzl, näki juutalaisvaltion perustamisen ainoana ratkaisuna juutalaisten kohteluun ”ikuisina muukalaisina” eri maissa.

Vuonna 1948 sionistinen liike saavutti päämääränsä, kun Israelin valtio perustettiin Palestiinan brittiläisen mandaatin alueelle. Toisen maailmansodan aikana tapahtunut holokausti, jossa kuoli kuusi miljoonaa juutalaista natsi-Saksan järjestelmällisessä tuhoamisohjelmassa, toi kansainväliselle yhteisölle pysäyttävän muistutuksen juutalaiskansan haavoittuvaisuudesta ilman omaa valtiota. Järkyttävä tragedia ja mittaamaton kärsimys hirmuteoista juutalaisia kohtaan loi laajaa kansainvälistä painetta tukea juutalaisvaltion perustamista.

Israelin valtion perustaminen ei kuitenkaan ole ollut sionismin päätepiste: sionismi jatkoi työtään Israelin valtion kehittämiseksi ja juutalaisten oikeuksien turvaamiseksi ympäri maailmaa. Nykyään sionismia voidaankin pitää moninaisena liikkeenä, joka sisältää poliittisia, uskonnollisia ja kulttuurisia virtauksia. Ytimessä on kuitenkin edelleen usko juutalaisten oikeuteen omaan valtioonsa Israelissa ja tämän maan itsemääräämisoikeuteen.

Sionismin saavutuksena Israelin valtion perustaminen tarjosi juutalaisille paikan, jossa he voivat elää vapaana syrjinnästä ja turvassa vainolta. Israel on Lähi-idän ainoa liberaali demokratia, joka on poliittisesti verrattain vakaa ja jossa maan kansalaisilla on länsimaisten standardien mukaiset vapaudet ja oikeudet. Israel on edistyksellisyydellään ja saavutuksillaan osoittanut kykynsä kehittää maataan vauraaksi ja elinvoimaiseksi, myös esimerkiksi maassa asuvalle noin kahden miljoonan muslimin vähemmistölle.

Sionismia syytetään usein rasismista ja rinnastetaan jopa apartheid-ideologiaan väittäen, että se pyrkii etuoikeuttamaan juutalaisia muiden kustannuksella. Tämä näkökulma unohtaa, että sionismi on ennen kaikkea kansallinen liike, joka syntyi juutalaisten oikeutetusta tarpeesta turvata itselleen koti vainojen keskellä. Väite rasismista liittyy usein myös siihen, että sionismi ja Israelin hallituksen kiistanalaiset poliittiset linjaukset, kuten Länsirannan asutusohjelmat tai sotilaalliset operaatiot, esitetään synonyymeinä. Kahden ilmeisesti eri asian sekoittaminen toisiinsa tekee sionismista helpon poliittisten päätösten syntipukin, vaikka ideologia itsessään on paljon laajempi ja moniulotteisempi kuin yksittäiset valtiojohtajien toimet.

Sionismi ei ole kirosana, vaan liike, joka syntyi historiallisessa kontekstissa oikeutetusta tarpeesta turvata juutalaisille kansallinen koti ja itsemääräämisoikeus maailmassa, jossa he olivat pitkään olleet vainottuja. Sionismi on ennen kaikkea aatteellinen liike, joka edustaa juutalaisen kansan oikeutta omaan kotiin ja olemassaoloon. Sen demonisointi esimerkiksi kolonialismiksi, rasismiksi tai apartheidiksi ei ainoastaan vääristä historiaa, vaan myös estää rakentavan keskustelun sionismista ja sen merkityksestä juutalaisille ja maailmalle. Juuri näistä syistä voin häpeilemättä sanoa olevani sionisti, sillä tuen vastaisuudessakin Israelin oikeutta valtiolliseen itsemääräämisoikeuteen ja kansainvälisesti tunnustettuun olemassaoloon.