Talousajattelussa tapahtui 1700-luvulla merkittävä käänne. Siihen asti Eurooppaa oli hallinnut merkantilistinen käsitys, jossa valtioiden ajateltiin kilpailevan rajallisesta vauraudesta, ja hallitsijoiden tehtävänä oli ohjata kauppaa, suojella omia markkinoita ja rakentaa monopoleja. Ajateltiin, että vain valtio tiesi, mikä oli kansakunnalle hyväksi.
Valistuksen ajan talousajattelijat, ennen kaikkea Adam Smith Kansojen varallisuus -teoksellaan, toivat kuitenkin esiin uuden näkemyksen. He osoittivat, että yksilön vapaus käyttää omaa osaamistaan ja varallisuuttaan luo koko yhteiskunnalle enemmän hyvinvointia kuin mikään ylhäältä johdettu järjestelmä. Smith ei yksin mullistanut kaikkea, mutta hän antoi ensimmäisen systemaattisen viitekehyksen klassiselle liberalismille ja teki näkyväksi sen, minkä käytännön kokemus oli jo osoittanut. Vapaa vaihdanta luo uutta vaurautta.
Tästä oivalluksesta on kulunut pian kolme vuosisataa. Silti monille poliitikoille ajatus ei vieläkään tunnu olevan erityisen selvä. Poliitikot käyttäytyvät kuin heillä olisi kyky käyttää sinun rahojasi paremmin ja tehokkaammin kuin sinä itse. Ratkaisuna tarjotaan aina samaa: Lisää veroja, lisää valtiota, lisää hallintoa.
Markkinatalouden puolustaminen ei ole pelkästään ideologinen valinta, vaan sen taustalla olevat rationaaliset perusteet voi havaita empiirisesti. Missä markkinat saavat toimia, syntyy innovaatioita, vaurautta ja vapautta. Missä valtio ottaa kaiken vastuun, seuraa pysähtyneisyys, velka ja näivettyminen. Historia osoittaa siis väitteen todeksi. Kasvavan eurooppalaisen sääntelyn keskellä ei tarvitse ihmetellä, miksei mantereemme talous kasva. Kehitys, innovaatio ja edistys siirtyvät sinne, missä niiden annetaan toteutua.
Sosialidemokratian ytimessä on ajatus, että poliitikko tietää sinua paremmin, mihin rahasi pitäisi käyttää jaloihin tarkoitusperiin vedoten. Näkemys kaventaa yksilönvapautta ja siirtää vallan ihmiseltä poliittiselle luokalle, joka ei kanna seurauksia vääristä päätöksistään. Kukaan poliitikko ei ole sinua parempi päättämään omista rahoistasi. Sen lisäksi, että sinulla on luontainen oikeus omaisuuteesi, poliitikko tai valtiollinen koneisto ei voi koskaan tietää sinua paremmin yksilöllistä tilannettasi, toiveitasi tai tarpeitasi.
Tämä ei koske vain rahaa. Valtio ei tiedä myöskään sinua paremmin, millaista elämää sinun pitäisi elää. Kaikista vakavimmaksi kysymyksen nimenomaan taloudellisesta vapaudesta tekee se, että taloudellinen vapaus on perusta kaikelle muulle vapaudelle. Veronmaksajien rahan käytölle täytyy aina olla asianmukainen peruste. Verotusta voi puolustaa vain silloin, kun rahat käytetään sellaisiin tarpeisiin, joiden toteuttaminen nähdään suurempana hyveenä kuin yksilöiden ansaitun omaisuuden vieminen paheena.
Suomalaisessa poliittisessa kulttuurissa on valitettavasti vahvana eräänlainen alamaisajattelu. Perusolettama on, että valtiolla on oikeus ottaa ja käyttää, ja välillä vasta jälkikäteen keksitään perusteluja menojen oikeutukselle. Lähtökohtana pitäisi aina olla, että rahoille on oltava painava peruste jo ennen niiden ottamista, ei vasta sitten, kun ne on jo käytetty. Jos poliitikko kohtelee varoja kuin omaa lompakkoaan ja käyttää niitä ensin, perustelee vasta myöhemmin, ollaan hyvin sakeassa tilanteessa.
Kyse ei useinkaan ole järjen puutteesta. Jokainen näkee, että markkinatalous, matala verotus ja yksilönvapaus tuottavat paremman lopputuloksen kuin keskitetty ohjaus. Silti poliitikot ajavat yhä uusia rajoituksia ja veroja. Miksi? Syitä voi löytää monia, mutta usein se perustuu valtaan. Mitä suurempi valtio, sitä enemmän poliitikoilla on valtaa omien agendojensa toteuttamiseksi.
Jokainen kerta, kun poliitikko kertoo tietävänsä paremmin, mitä sinun rahojesi kanssa pitäisi tehdä, hän paljastaa haluavansa enemmän määräysvaltaa sinun elämästäsi ja varoistasi. Siksi markkinatalouden ja yksilönvapauden puolustaminen on aina ajankohtaista.