Maakuntavero olisi karvasta kalkkia sekä kaupungeille että maaseuduille

Tämä kirjoitus on alun perin julkaistu Maaseudun Tulevaisuudessa. Voit lukea sen alkuperäisen version klikkaamalla tästä (avautuu uudessa ikkunassa).

Ratkaisuksi hyvinvointialueiden rahoitukseen on jälleen väläytelty maakuntaveroa. Vaikka veron tarkoitus olisikin taata alueellinen itsehallinto ja palveluiden rahoitus, todellisuudessa se uhkaisi muodostua kohtuuttomaksi taakaksi kaikille hyvinvointialueille.

Maaseudulla väestö on usein ikääntynyttä ja veropohja kapea. Samalla palveluiden tuottaminen on kalliimpaa pitkien välimatkojen ja harvan asutuksen vuoksi. Maakuntavero lisäisi entisestään näiden alueiden asukkaiden verotaakkaa ja voisi kiihdyttää muuttoa kasvukeskuksiin.

Lisäksi maakuntavero asettaa riskin alueellisen eriarvoisuuden syventymiseen. Varakkaimmat ja kaupungistuneimmat hyvinvointialueet pystyvät tarjoamaan tehokkaammin palveluita alhaisemmalla veroprosentilla, kun taas köyhemmät alueet joutuisivat nostamaan verojaan palvelutason ylläpitämiseksi. Nämä veronkorotukset olisivat tae siitä, etteivät alueet näkisi enää parempia päiviä kasvun kautta.

On myös huomioitava, että maakuntavero monimutkaistaisi jo ennestään vaikeaselkoista verojärjestelmäämme.

Aluevaltuustojen päätösvallan alla oleva maakuntavero takaisi, että verotusta käytettäisiin aina helpompana reittinä palveluiden turvaamiseen sen sijaan, että suomalaisen sote-alan järjestelmätason ongelmia ratkaistaisiin. Keskitetymmän ja vahvempien sote-palvelujen sijaan olisi riskinä kaupunkilaisten rahojen valuminen jokaisen pienkunnan terveyskeskuksen tekoelvyttämiseen.

Maaseudun elinvoimaisuuden tukeminen vaatii kokonaisvaltaisempaa aluepolitiikkaa, johon liittyy tärkeimpänä kasvun näkymien luominen, ei uudet verot.

Maakuntavero saattaa kuulostaa houkuttelevalta ja helpolta ratkaisulta vaikeaan ongelmaan, mutta maaseuduille se olisi kuin karvasta kalkkia – lääke, joka salakavalasti pahentaa tautia sen parantamisen sijaan.