Suomen poliittista keskustelua on viimeisen viikon ajan ohjannut merkittävästi entisen Miss Suomen Sarah Dzafcen rasismikohu, kun anonyymissä viestipalvelu Jodelissa levisi kuva, jossa Dzafce venytti sormillaan silmänsä vinoon. Kuvaan oli kirjoitettu teksti ”kiinalaisen kanssa syömässä”.
Koen osuvani jossain määrin kohun ympärillä välimaastoon. Pidän selvänä, että entisen Miss Suomen Sarah Dzafcen julkaisu silmien venyttämisestä oli harkitsematon ja että se olisi hänen asemassaan voitu jättää kokonaan tekemättä. Myös Miss Suomi -tittelin haltijalla on vastuu ylläpitää itseään suuremman tittelin asemaan kuuluvaa arvokkuutta.
Toisaalta on täysin perusteltua todeta, että mittasuhteet, jotka tämä kohu sai, olivat hänen näkökulmastaan varsin ylimitoitetut. Kaikki ihmiset tekevät virheitä, ja lopputulos oli omiaan ruokkimaan cancel-kulttuuria Suomessa. Armoa virheen tekemisestä ei julkisuudessa juurikaan ollut. Tilanteesta olisi todennäköisesti voinut selvitä nopeammalla reagoinnilla ja huonosti harkitun julkaisun pahoittelulla.
Keskeinen näkemäni ongelma kohussa oli kuitenkin Suomen edun kannalta siinä, kuinka se politisoitui välittömästi perussuomalaisille keppihevoseksi. Puolueen eturivin poliitikot, kuten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen, entinen varapuhemies ja kansanedustaja Juho Eerola sekä kansanedustaja Kaisa Garedew, lähtivät mukaan kulttuurisodan hengessä osoittaakseen ”solidaarisuutta” Dzafcelle imitoimalla saman eleen ja julkaisemalla siitä kuvia sosiaalisessa mediassa. Kyseessä oli varsinainen karhunpalvelus sekä Dzafcelle että koko Suomelle.
Merkityssisällöllinen ero on tässä huomattava, sillä jokainen heistä edustaa vaaleissa valittuna poliitikkona myös Suomea ja siihen liittyvää vastuuta roolistaan hallituspuolueen edustajina. Jokainen edustaja on varmasti tiennyt, kuinka kyseinen ele nähdään lukuisissa Aasian maissa loukkaavana. Harkintakyvyn pettäminen edustajilla tässä asiassa on selvästi tuomittavaa.
Väitän, että ilman näiden henkilöiden harkitsemattomia toimia kohu ei olisi koskaan saanut sellaisia kansainvälisiä mittasuhteita kuin se nyt sai. Kulttuurisotiminen meni näillä edustajilla kaiken järjen käytön edelle, turmiollisin seurauksin Suomelle, ja oli omiaan paisuttamaan kohua aivan poikkeuksellisiin mittasuhteisiin. Suomen perustuslain 31 § 2 mom. mukaan ”Kansanedustajan tulee esiintyä vakaasti ja arvokkaasti sekä loukkaamatta toista henkilöä.” Tätä kirjausta voitaisiin hieman enemmänkin valvoa kaikista räikeimpien ylilyöntien osalta.
Valtiovarainministeri Riikka Purra puolusti edustajien toimintaa toteamalla, että ”perussuomalaiset kokevat empatiaa ja toimivat inhimillisesti halutessaan puolustaa tällaisia henkilöitä, jotka joutuvat kohtuuttoman, armottoman höykytyksen kohteeksi. Ehkä itsekin asiasta jotakin tiedän.” Onko empaattista ja inhimillistä puolustaa Sarah Dzafcea tavalla, joka ruokkii kohua entisestään lähtemällä itse mukaan vastaavaan, yleisesti tiedettynä selvästi loukkaavaan imitointiin? Solidaarisuutta ja empatiaa olisi voinut osoittaa lukuisin muinkin keinoin, kuten kritisoimalla yliampuvaa cancel-kulttuuria sellaisenaan lähtemättä itse tähän imitointiin mukaan.
Lopputuloksena tästä kohusta on se, että pääministeri Petteri Orpo on esittänyt ”vilpittömät pahoittelunsa” Aasian maille. Pitäisi olla sanomattakin selvää, että aiheutettu vahinko Suomen maakuvalle on todellinen ja että se olisi ollut helposti vältettävissä.
Kun sisäpoliittisten irtopisteiden kerääminen ja kulttuurisodan lietsominen ajavat järjen käytön ohi, laskun maksaa lopulta Suomen kansainvälinen maine. On irvokasta osoittaa solidaarisuutta toiminnalla, joka syöttää kohua entisestään ja pakottaa pääministerin pyytämään anteeksi vieraiden valtioiden edessä. Todellista empatiaa ja Suomen edun ajamista olisi ollut ymmärtää tilanteen riskialttius ja jättää bensakanisteri kotiin, kun tulipalo oli jo syttynyt.