Kenties Suomen merkittävin talouselämävaikuttaja Björn Wahlroos totesi AI Summit -tilaisuudessa Turussa 17.11., kuinka jos Suomen talous olisi kasvanut edes Ruotsin tahtia, voisimme maksaa pois koko julkisen talouden velkamme alle 18 kuukaudessa. ”Tämän olemme menettäneet, koska idiootit ovat johtaneet taloutta”, totesi Wahlroos nasevasti Suomen lähihistorian epäonnistuneesta kasvupolitiikasta.
Wahlroos summaa kasvun syntyvän kolmesta päätekijästä: työstä, pääomista ja teknologiasta. Allekirjoitan väitteen sellaisenaan, vaikka se tietysti tiivistää talouspolitiikan hienovaraisuudet presidentilliseen kolmeen pointtiin. Suomeen ei synny kasvua niin pitkään kuin emme tee riittävästi töitä, kartuta pääomia ja investointeja ja kykene innovoimaan. Kaikilla kolmella sektorilla Suomi on epäonnistunut, sillä painotamme näihin tavoitteisiin nähden toissijaisia päämääriä.
Erittelen hieman omasta näkökulmastani sitä, miksi epäonnistumme näillä kolmella sektorilla, ja mitä olisi tehtävissä tilanteen korjaamiseksi välittömyydessä sekä lähitulevaisuudessa. Taikakonsteja ja nopeita pikavoittoja Suomen talouskasvun korjaamiseksi ei ole, sillä ongelmat ovat useimmin rakenteellisia. On kuitenkin selvää, että asioita on tehty maassamme väärin, joka selittää osaltaan sitä miksi emme pysy verrokkimaidemme tahdissa talouskasvussa.
Suomessa tehdään liian vähän töitä
Meidän työllisyysasteemme ja osallistuminen työelämään on liian matalalla. Syyskuussa 2025 työttömyysasteeksi laskettiin 10,1 % ollen koko Euroopan toiseksi suurin lukema heti Espanjan jälkeen. Sen lisäksi, että tämänhetkisessä tilanteessa työttömyyslukemamme ovat liian suuria, on Suomen työttömyysaste ollut kroonisesti paljon korkeampi kuin muissa maissa. Ylen Eurostatin tilastoinnin laatiman grafiikan mukaan on Suomen työttömyysaste ollut yhtäjaksoisesti EU-maiden keskiarvoa korkeampi jo vuodesta 2017 alkaen.
Tämän lisäksi suomalaisten työelämän kesto on liian lyhyt suhteessa niihin mittaviin investointeihin, joita Suomi käyttää koulutukseen ja hyvinvointipalveluihin. Korkea kouluttautumisaste ja vahvat investoinnit työelämän piirissä oleviin edellyttävät korkean taloudellisen arvon työtä sekä riittävän pitkiä työuria, jolloin yksilöihin asetetuista investoinneista tulee valtion näkökulmasta kannattavia. Uudet ikäpolvet tulisi saada kouluun mahdollisimman nopeasti ja valmistumaan aikataulussa niin, että valmistuville on valmiina riittävästi koulutusta vastaavia työpaikkoja, joihin työllistyä. Tässä asiassa Suomella on vielä paljon kehitettävää.
Laskevalla syntyvyydellä ja työelämän ulkopuolella olevien määrän noustessa olemme päätymässä ongelmalliseen tilanteeseen: Suomessa tehdään liian vähän töitä. Yhä isompi osa suomalaisesta väestöstä pitäisi sitouttaa työelämään ja työmarkkinoille tarvitaan lisää nimenomaan korkean lisäarvon osaavien työntekijöiden tarjontaa. Kutistuvilla työmarkkinoilla olemme tuomittuja noidankehään, jossa yhä pienempi määrä Suomessa töissä olevia maksaa kaikkien täällä asuvien hyvinvointivaltioon sisältyvät palvelut.
Pääomia ja niiden kerryttämistä kuritetaan kohtuuttomasti
Suomi on himoverotuksella, sääntelyllä ja maantieteellisesti haastavalla sijainnillaan lähtökohtaisesti epäviehättävä kohde, johon ulkomaisen suuryhtiön kannattaisi sijoittaa pääomiaan. Omia merkittäviä kotimaisia pääomiakaan meillä ei ole, joilla voisimme kestävästi rahoittaa hyvinvointivaltiota.
Petteri Orpon hallituksen linja on tässä monelta osin ollut oikea, ja annan siinä aiheellista kiitosta. Ansiotulo- ja yhteisöverotusta on kevennetty, työmarkkinalainsäädäntöä kevennetty ja maan haastavaa geopoliittista asetelmaa on parhain keinoin koitettu lievittää syventyneellä Nato-yhteistyöllä ja puolustusinvestoinneilla.
Kokonaisuudessa on silti paljon tehtävää. Suomella ei ole varaa olla veropolitiikassa tai sääntelyssä kilpailumaitamme ankarampi. Ennakkoasetelmamme on jo lähtökohtaisesti merkittävästi haastavampi kuin meitä suuremmissa Euroopan maissa, kuten Saksassa ja Ruotsissa. Vientivetoinen Suomi on investointikohteena hyvä vain silloin, kun olemme aidosti paras kilpailijoidemme keskuudessa. Suuria investointeja tehdessä ulkomainen investoija lähtökohtaisesti kilpailuttaa kohteensa kaikkien markkinoilla tarjolla olevien kohteiden välillä. Tuolloin kakkossija ei juurikaan lohduta, sillä investointi osuu vain voittajalle.
Innovointi laahaa koko EU:ssa
Koko EU:n lähtökohta innovaatioihin on tällä hetkellä ongelmallinen. Yksinkertaisesti sääntelemme liikaa ja liian aikaisin. Esimerkiksi Yhdysvalloissa sääntely on rakennettu mahdollisuuksien varaan, kun taas Euroopassa riskiperusteisesti. Jos mahdollisuus epäonnistuu, asiat hoituvat Yhdysvalloissa vahingonkorvauskanteilla. Euroopassa yritetään säännellä asioita etukenoon niin, etteivät riskit realisoidu. Lapsi menee tässä pesuveden mukana, eikä uusien innovaatioiden kehtona ole Eurooppa tai Suomi, vaan useimmiten aivan muut maailman kolkat.
Suomen tulee olla mukana aktiivisesti EU:n sääntelyprosesseissa ja puolustaa pienten jäsenmaiden etua niin, etteivät uudet hankkeet ja innovaatiot kaadu olemassa olevaan kankeaan sääntelyyn. Tämän lisäksi Suomen tulee varmistaa, että sen oma kansallinen lainsäädäntö on mahdollistava tekijä eikä uutta kehitystä lamaannuttava este. EU:n harmonisoidussa sääntelyssä on myös Suomen näkökulmasta hyötyjä, kuten iso, vientiriippuvaiselle Suomelle otollinen sisämarkkina, jossa se voi olla voittaja. Haittapuolena ovat riskit suurempien jäsenmaiden jalkoihin jääminen, jos EU:n sisäinen kilpailu muuttuu valtiontukiriippuvaiseksi, tarkkaan säännellyksi suurten valtioihin sidottujen yritystoimijoiden markkinaksi.
Lopulta kysymys ei ole siitä, mitä Suomi on joskus ollut, vaan mitä se aikoo olla seuraavien vuosikymmenten aikana. Jos haluamme välttää hitaan näivettymisen, meidän on uskallettava korjata rakenteitamme. Meidän tulee tehdä enemmän töitä, kerätä ja houkutella enemmän pääomia sekä vapauttaa innovaatioiden synty. Kasvu ei synny sattumalta eikä hyvistä aikomuksista, vaan päätöksistä, jotka uskalletaan tehdä silloin kun niille on kipein tarve.