Vuoden 2027 eduskuntavaalit lähestyvät eikä Suomen taloustilanne näytä erityisen lupaavalta seuraavanakaan vaalikautena. Valtiovarainministeriön arvion mukaan myös vuosien 2028–2029 kasvu jää maltilliseksi. BKT:n kasvuksi arvioidaan molempina vuosina olevan 1,4 %.
Valtiontalouden krooninen alijäämä on edelleen useita miljardeja. Pääministeri Orpon ja valtiovarainministeri Purran mukaan myös seuraavalla hallituskaudella on löydettävä säästökohteita. Velkakehitystä ei taiteta ilman vaikeita päätöksiä. Pelkkä puhe talouskasvusta ilman sisältöä on tyhjää lupausta.
Oppositiolta on lupa odottaa muutakin kuin huutelua. Antti Lindtmanin SDP on gallup-kärjessä, ja Lindtman itse on myöntänyt, että sopeutustarve seuraavalla vaalikaudella on vähintään 5,7 miljardia euroa. Silti SDP on esittänyt lähinnä uusia menoja, jotka vievät poispäin välttämättömästä sopeutuksesta. Puheet säästöistä ovat tyhjiä, jos samalla luvataan lisää menoja ilman rahoitusta. Suomella ei ole varaa vaaleihin, joissa käydään huutokauppaa siitä, kuka antaa äänestäjille eniten rahaa velaksi. Vappusatasilla käytyjä vaaleja on nähty valitettavan monia maamme lähihistoriassa.
Myöskään keskustalta ei ole liiemmin kuulunut omia avauksia. Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kurvinen jopa itse myönsi, ettei puolueen vaihtoehto ole riittävä. Jos eduskuntavaalit järjestettäisiin nyt, äänestäjän olisi paha sanoa, minkälaisen talouspoliittisen linjan puolesta äänestää, jos äänestää oppositiopuolueista SDP:tä tai keskustaa. Molemmat puolueet haluavat hallitusvastuuseen, mutta vallan mukana tulee myös vastuu. Suomella ei ole varaa Marinin hallituksen toistoon, jossa velkaa otetaan jokaisen oman poliittisen tavoitteen toteuttamiseksi ja ikävien päätöksien lykkäämiseksi.
Seuraavat eduskuntavaalit ovat talousvaalit. Niissä ratkaistaan, millä strategialla Suomi pyrkii katkaisemaan velkakierteen. Kokoomuksen linja on selkeä: kokonaisveroaste ei saa nousta, talouskasvua on vauhditettava ja lisäsäästöjä löydettävä. Mutta mikä on Lindtmanin vaihtoehto? Kaikkea ei voi vastustaa esittämättä omaa ratkaisua. Suomalaisilla on oikeus tietää, mitä he ovat äänestämässä. Talouspolitiikka määrittää raamit kaikelle sille, mikä on mahdollista.
Vaikeassa turvallisuuspoliittisessa tilanteessa Suomelle on välttämätöntä olla kestävä talous ja sellainen hallitus, joka pystyy toteuttamaan asettamiaan tavoitteita. Tässä taloustilanteessa pelivaraa tämän osalta on vähän. Vuoden 1992 Yhdysvaltain presidentinvaaleissa Bill Clintonin kampanjassa muistutettiin: ”It’s the economy, stupid.” Sama pätee Suomeen tulevissa vuoden 2027 vaaleissa. Suomi tarvitsee oikeita ratkaisuja pelkkien katteettomien lupauksien sijaan.