Kokoomuksessa on aina ollut konservatiiveja

Pilapiirtäjä Kari Suomalainen kuvasi kokoomuksen aikanaan kypäräpappina, symboloiden puolueen aatteellista perintöä, jossa isänmaallisuus, uskonto ja oikeistolaiset arvot kietoutuivat yhteen.

Lauri Nurmi kirjoittaa Iltalehden pääkirjoituksessaan ”Kravattipersut valtaavat kokoomusta – Ja Halla-aho myhäilee”, kuinka kokoomus on ”persuuntumassa”. Nurmelle uskolliseen tapaan tekstissä pistetään dramatiikan vuoksi mutkia suoriksi ja ylläpidetään jännitystä, jota ei tosiasiallisesti ole. Kansallinen Kokoomus on nimensä mukaisesti arvomaailmaltaan erilaisia porvarillisia ja oikeistolaisia voimia yhdistävä puolue. Kokoomuksessa on aina ollut monenkirjavia aatteellisia suuntauksia ja virtauksia, joiden näkyvyys ja painoarvo on vaihdellut aikojen saatossa.

On siis aivan luonnollista, että kokoomuksessa on sekä arvoliberaaleja että arvokonservatiiveja. Kokoomuksesta löytyy talouspoliittisesti keskemmällä olevia sosiaaliliberaaleja suuntauksia, mutta myös vahvasti markkinaoikeistolaisia voimia. Arvoliberalismin ja arvokonservatismin vastakkainasettelu ei myöskään ole yksioikoinen. Merkittävämpi jakolinja asettuu liberalismin ja autoritarismin välille, ja pidänkin itseäni liberaalina – klassisena liberaalina. Kannatan valtion roolin rajaamista mahdollisimman paljon ihmisten yksityisissä asioissa. Samaan aikaan pidän itseäni myös arvokonservatiivina. Uskon perinteiseen suomalaiseen elämäntapaan, suhtaudun kriittisesti niin kutsuttuun Woke-liikkeeseen ja moniin muihin radikaaleihin sosiaalisiin trendeihin. Kannatan myös tiukkaa maahanmuuttopolitiikkaa.

Koti, uskonto ja isänmaa onkin tunnetusti sotienjälkeistä kokoomusta pitkän tovin määrittänyt iskulause, joka heijastaa suoraan konservatiivisia arvoja. Vaikka kokoomuksen lähihistoriaa ovatkin edustaneet liberaalimmat kasvot, ei pitäisi olla erityisen mielipiteitä jakavaa todeta, että kokoomuksessa on myös aina ollut konservatiiveja. Vanha iskulause ei sinänsä ole myöskään kadonnut minnekään, ja voinkin sen ainakin itse ilomielin allekirjoittaa, vaikkakin ajan henki ja konteksti isänmaallisten, kristillisten ja perhemyönteisten arvojen edistämiseksi on hieman erilainen. On siksi varsin erikoista puhua ”kravattipersuista.” Pidän esimerkiksi omaa poliittista ajatteluani hyvinkin erillisenä muista puolueista, kuten perussuomalaisista, ja ajattelulleni löytyy aatehistoriallisesti kokoomuksesta selvää vastakaikua.

2000-luvun alun Suomea hallitsi eräänlainen konsensuspolitiikan ja poliittisen keskustan tungoksen aikakausi. Senhetkisten valtapuolueiden – sosialidemokraattien, keskustan ja kokoomuksen – kilpailu käytiin siinä, mikä puolueista osasi olla poliittisesti maltillisin ja mahdollisimman keskellä. Vuoden 2011 jytkyvaalit olivat kuin esisoittoa sille, että suomalainen politiikka tekisi paluun varsinaiseen politiikkaan. Puolueiden välillä on jälleen selvästi aatteellisesti ohjautuneita mielipide-eroja. Kokoomus on perinteisesti ollut suuri, selvästi keskustasta oikealla oleva porvaripuolue. Ei siis olekaan ihme, että puolue edustaa nyt maltillista oikeistoa rohkeammin kuin pitkään aikaan.

Vielä oma aiheensa, jota Lauri Nurmi käsittelee tekstissään, on maahanmuuttokriittisyys. On totta, että maahanmuuttokriittiset näkökannat ovat yleistyneet kokoomuksessa. Maahanmuuttokriittiset mielipiteet ovat kuitenkin tutkitusti yleistyneet laajasti Euroopassa ja lukuisissa eurooppalaisissa puolueissa. Ei siis ole suurikaan ihme, että jo pidemmän aikaa löperösti hoidetun maahanmuuttopolitiikan synnyttämät asennemuutokset heijastuvat Suomenkin puoluekenttään. Kokoomuksessa on varsin yleistä kannattaa työperäistä maahanmuuttoa, mutta suhtautua terveellä skeptisyydellä tiettyihin piirteisiin esimerkiksi Suomen turvapaikkapolitiikassa ja muilla perusteilla tapahtuvassa maahanmuutossa. Perussuomalaisissa kategorioista riippumaton maahanmuuton vastustaminen on selvästi yleisempää.

Kokoomuksessa on ollut konservatiiveja pidempään kuin perussuomalaiset ovat olleet olemassa. Ne aatteelliset suuntaukset ja ajatukset, joista Lauri Nurmi maalailee suurta dramatiikkaa, ovat kuuluneet kokoomuksen aatteelliseen liikehdintään kauan. On tietysti totta, että äänenpainot puolueessa ovat muuttuneet jo pelkästään maailmanpoliittiseen tilanteen seurauksena. Turvallisuuspoliittisesti epävarmassa ja taloudellisesti haastavassa tilanteessa ei ole yllättävää, että maltilliset oikeistolaiset voimat vetoavat äänestäjiin.