Hyvinvointivaltion voittajat ja häviäjät

Pidän itseäni ehdottomasti yhtenä nykyisen hyvinvointivaltiomallin voittajana. Olen syntynyt varsin tavalliseen duunariperheeseen, josta mahdollisuudet edetä voisivat olla toisessa maassa kuin Suomessa selvästi rajatummat. Suomessa olen saanut mahdollisuuden käydä niin hyvässä kuin pahassa peruskoulujärjestelmän maksuttomasti. Suomen sosiaali- ja terveyspalveluita en ole nuorena ja terveenä juurikaan käyttänyt, mutta ne vähäiset kerrat ovat sujuneet hyvin ja maksuttomasti – yleensä kylläkin hyvin pitkillä jonoilla.

Vuorostaan suomalaisesta peruskoulusta olen päässyt lukioon akateemisin meriitein eikä lompakon painon mukaan. Maksullista tähän aikaan on ollut vain oppimateriaalit, jotka opintotuen rahasumma on pääosin kattanut. Lukiosta taas olen päässyt kaikille avoimien hakuväylien kautta yliopistoon. Korkeakoulutuksen osalta Suomi onkin jokaiselle meistä suomalaisista lottovoitto. Opiskelen itse oikeustiedettä Itä-Suomen yliopistossa ja lisäksi kauppatieteitä Tampereen yliopistossa, käytännössä täysin maksuttomasti. Missä muussa maassa saavat opiskelijat maksuttoman koulutuksen (tai useamman), opintotukea sekä valtion takaamaa opintolainaa? Moneen muuhun maahan nähden tämä on poikkeuksellista.

Kuitenkin se, että olenko itse hyötynyt järjestelmästä, on toissijaista verrattuna järjestelmätason kysymykseen siitä, onko nykyinen hyvinvointivaltiomallimme kestävällä tolalla. Oleellista on siis pohtia, ovatko kaikki nykyisen järjestelmämme piirteet järkeviä? Vaikka hyvinvointivaltiomme tarjoaa monille selviä hyötyjä, sen taloudellinen kestävyys herättää vakavaa huolta. Huolimatta erittäin ankarasta veroasteesta ja suurista verotuloista, Suomi on velkaantunut kiihtyvällä tahdilla vielä suurempien menoerien edessä.

Väestömme ikääntyessä monet huolet tulevat vain pahenemaan. Esimerkiksi useat nuoret ovat tämän seurauksena skeptisiä eläkejärjestelmämme kyvystä kestää tulevaisuuteen. Ikääntymisen seurauksena eläkkeitä vastaanottavien puoli kasvaa suhteellisesti. Toisin kuin usein luullaan, kukaan ei korvamerkitysti maksa omia eläkkeitään säilöön. Nykyiset eläkkeensaajat saavat rahansa nykyisten eläkemaksuja maksavien tuloista. Jos maksajia on tulevaisuudessa vähemmän ja eläkeläisiä enemmän, on aiheellista pelätä järjestelmän kestävyyttä. Jo nyt neljännes palkansaajan rahasta menee eläkemaksuihin. Onko määrää tulevaisuudessa tarkoitus vain kasvattaa?

Taas valtiontalouden osalta kun työikäisten määrä vähenee ja huoltosuhde heikkenee, verotulojen edellytys kattaa kasvavia menoja on vain huonompi. Valtiovarainministeriön arvioiden mukaan kestävyysvaje on jo nyt merkittävä eikä pelkillä pienillä sopeutustoimilla saada julkista taloutta tasapainoon. Huomattavista leikkauksista huolimatta Orpon hallitus on jättämässä perinnökseen velkaa ottavan Suomen. Nykyistä mallia ei siis ole mahdollista kestävästi säilyttää, sillä Suomi päätyisi vääjäämättä maksukyvyttömyyteen. Maksukyvyttömässä valtiossa välittömästi vaarassa ovat kaikista heikoimmassa asemassa olevat. Hyväosaiset kykenevät helpommin pitämään itsestään huolta tarvittaessa ilman valtion tukea.

Hyvinvointivaltiomme kompastuu myös usein tehottomuuteen. Tavoitteita mallissamme voidaan pitää jaloina, mutta monet muut maat ovat onnistuneet saavuttamaan vastaavia tai parempia tuloksia kevyemmällä hallinnolla ja pienemmillä kustannuksilla. Esimerkiksi terveydenhuollossa Alankomaat ja Sveitsi ovat vakuutuspohjaisten järjestelmiensä avulla onnistuneet tuottamaan laadukkaita palveluita ilman massiivista julkista koneistoa. Suomalainen malli on rakentunut monitasoisen byrokratian varaan, mikä syö resursseja varsinaiselta palvelutuotannolta. Sen sijaan että mallia oltaisiin kevennetty, on Suomessa tuplattu satsaukset byrokratiaan. Viimeisimpänä satsauksena hyväksyimme hyvinvointialueuudistuksen, jonka ansiosta meillä on nyt kokonaan uusi hallinnon porras.

Ankaran verotuksen hinta näkyy myös suomalaisten varallisuudessa. Siitä huolimatta, että pohjoismaisessa vertailussa elintasomme on korkea, kotitalouksien nettovarallisuus on naapurimaitamme alhaisempi. Korkea verotus syö mahdollisuuksia säästämiseen ja varallisuuden kartuttamiseen. Erityisesti keskituloiset kantavat raskasta taakkaa, sillä progressiivinen verotus iskee voimakkaasti jo melko maltillisiin tuloihin. Tämä heikentää työnteon kannustimia ja vaikeuttaa monien perheiden mahdollisuuksia vaurastua omalla työllään. Kynnys yrityksille laajentua on korkea ja verokiila palkkauksessa poikkeuksellisen suuri.

Hyvinvointivaltiossa voidaan nähdä olevan monia hyviä puolia ja säilyttämisen arvoisia elementtejä. On kuitenkin myös todettava ikävät asiat. Järjestelmämme maksaa paljon ja osittain tukahduttaa kasvua. Samalle se ei ole taloudellisesti kestävä ja verotus Suomessa on paljon suurempaa kuin monissa muissa maissa. Nykytilanteessa olemme ajamassa päin seinää, ellemme ole valmiita muutoksiin. Tilanteessa jossa järjestelmä hajoaa, kaikki ovat lopulta hyvinvointivaltion häviäjiä. Vahvat ja dynaamiset valtiot kykenevät muuttumaan muutostarpeen edessä. Kykeneekö Suomi?