Syyt eivät pyhitä keinoja

Tämä kirjoitus on alun perin julkaistu Uudessa Suomessa. Voit lukea sen alkuperäisen version klikkaamalla tästä (avautuu uudessa ikkunassa).

Viimeiset pari päivää politiikassa keskustelua on herättänyt jälleen ulkoministeri Haaviston toiminta al-Hol jupakassa ja perustuslakivaliokunnan, sekä vihreiden toiminta siihen liittyen. Perustuslakivaliokunta totesi, että vaikka Haavisto oli toiminut al-Hol tapauksessa lainvastaisesti, niin syytekynnys ei ylittynyt rikkeen johdosta. Pakkaa sekoitti myös vihreiden yritys vaikuttaa perustuslakivaliokunnan ratkaisuun antamalla hallituspuolueiden valiokuntaedustajille ohjeistavan sähköpostiviestin, jonka tarkoituksena oli merkittävästi vaikuttaa perustuslakivaliokunnan ratkaisuun.

Reaktio tähän poliittiseen sirkukseen ei kuitenkaan ole muiden hallituspuolueiden puolelta ollut kovin häävi. Näyttäisi siltä, että Haavisto saa jatkaa ulkoministerinä siitä riippumatta, että aikaisempina vuosina ulkoministereitä on tippunut vähäisemmistäkin syistä. Median ote koko tilanteeseen ei myöskään ole ollut kovinkaan verenhimoinen, vaikka uutisointia tapahtuneesta on ollut asianmukaisesti. Voi vain pohtia millaisia vaatimuksia medialta kuulisi, jos kyseessä olisi ollut esimerkiksi perussuomalainen ulkoministeri.

Mielestäni tapahtuneessa näkyy selvää hyvesignalointia, niin ikään kuin että Haavisto olisi toiminut ”oikein” toimiensa laittomuudesta riippumatta. Olihan kyse kuitenkin lasten turvallisuudesta, riippumatta sisäpoliittisista uhista, joita teko sisälsi! Koska Haavisto ja laajemmin vihreät edustavat tässä jupakassa ”hyviksiä”, niin laajamittaista liikettä, jossa vaadittaisiin Haaviston eroamista ei ole syttynyt. Tämä ei ole mielestäni erityisen riippumatonta toimintaa medialta.

Isoin ongelma on kuitenkin mielestäni siinä, kuinka media antaa tilaa ajatusmaailmalle, jossa syyt pyhittäisivät keinot. Perustuslakivaliokunnan mukaan ministeri Haavisto on rikkonut lakia. Vaikka kohennettu syytekynnys, joka on hyvästä syystä olemassa, pelasti Haaviston, niin ei tämä tarkoita mielestäni sitä, että mitään kuuluisi antaa anteeksi. Tämä jättää tilaa ajatusmaailmalle, jossa lakeja voi rikkoa ja yleisiä käytänteitä uhmata, jos se ajaa ”moraalisesti hyveellistä” tarkoitusperää. Kyseessä on vaarallinen näkemys, joka asettaa esimerkin laajemmalle lainrikkomiselle ja poliittiselle korruptiolle. Demokratiamme ja oikeusvaltiomme instituutioina ovat uhattuna, mikäli kyseisestä ”syyt pyhittävät keinot” aatetta pidetään salonkikelpoisena.

Syyt pyhittävät keinot on ollut ajava voima historiamme väkivaltaisimmissa vallankumouksissa, synnyttänyt lukuisia hirmuhallintoja ja aiheuttanut laajaa vahinkoa ihmiskunnalle kokonaisuutena. Kun oikeus on otettu omiin käsiin, niin useimmiten se on johtanut mittaavaan kärsimykseen ja vain pahentanut tilannetta entisestään. Väitteeseeni löytyy historiasta myös vastaesimerkkejä, mutta mielestäni pari poikkeusta lukuisten tragedioiden joukossa ei voi oikeuttaa tätä ajatusmaailmaa.

Meillä Suomessa vallankäyttö perustuu demokraattiseen mandaattiin, jonka kansa antaa vaaleissa valitsemilleen kansanedustajille. Näillä kansanedustajilla on hyvin laajat mahdollisuudet kollektiivina vaikuttaa maamme asioihin, jopa perustuslakiimme, mikäli tarpeeksi moni kansanedustaja tukee muutosta. En näe tämän seurauksena syytä tai oikeutusta lainvastaiselle vaikuttamiselle, sillä maassamme on täysin rehelliset, avoimet ja oikeudenmukaiset keinot vaikuttaa muutokseen.

Vihreät sortuvat mielestäni laajimmin vallitsevien instituutioidemme halveksimiseen omassa moraalisessa täydellisyydessään. Haaviston al-Hol jupakan lisäksi näyttöjä tästä on ollut kun esimerkiksi vihreiden Aino Pennanen yritti estää pakkopalautuksen protestoimalla lentokoneessa, puhumattakaan vihreiden yhteyksistä tunnetusti rikollista toimintaa harjoittaviin Greenpeaceen ja Elokapinaan. Mielestäni poliittisten puolueiden, olivat ne sitten oikeistolaisia tai vasemmistolaisia, täytyisi pystyä täysin sitoutumaan lainmukaiseen toimintaan ja oikeusvaltioperiaatteeseen, sekä demokratian kunnioittamiseen.